Ilmastonmuutos

Ihmisen toiminnasta aiheutuvien kasvihuonekaasujen lisääntyminen lämmittää ja muuttaa ilmastoa. Kohonneen keskilämpötilan lisäksi elämää koettelevat säiden lisääntyneet ääri-ilmiöt – helteet, kuivuus, rankkasateet, tulvat ja myrskyt. Ilmastonmuutoksen seuraukset ovat arvaamattomia.

Pohjoiset alueet lämpenevät kaikkein voimakkaimmin, yli kaksi kertaa maapallon keskilämpötilaa nopeammin. Suomi on yksi maailman nopeimmin lämpeneviä valtioita.

Ilmaston lämpeneminen on vaikuttanut selvästi Suomen lajistoon, kuten lintujen muuttoajankohtiin ja pesimiseen sekä pölyttäjien lentoaikoihin. Lajien levinneisyysalueet siirtyvät pohjoisemmaksi niiden seuratessa lämpenevää ilmastoa. Ilmaston lämpenemisen vuoksi kasvukausi on pidentynyt Suomessa puolitoista kuukautta viimeisen 70 vuoden aikana.

Linnut ja ilmastonmuutos

Lintujen kevät- ja syysmuuttojen sekä pesinnän ajankohdat ovat muuttuneet nopeasti. Lajien levinneisyysalueet siirtyvät pohjoisemmaksi niiden seuratessa lämpenevää ilmastoa. Muuttolintujen muutoajankohdat ja pesinnät muuttuvat nopeasti. Ilmastonmuutos vaikuttaa lintujen elinympäristöihin niin pesimäalueilla, talvehtimisalueilla kuin muuttomatkoillakin.

Talvien lyheneminen ja leudontuminen, keväiden aikaistuminen ja syksyn piteneminen ovat vaikuttaneet lintujen muuttoaikoihin ja talvehtijoiden määrään.

• Monet muuttolinnut saapuvat keväällä Suomeen yhä aikaisemmin.
• Vaikutukset syysmuuttoon vaihtelevat lajeittain. Jotkut lajeista, kuten naurulokki, voivat jopa aikaistaa syysmuuttoa kun pesintäkin tapahtuu aikaisemmin. Toiset lajit, kuten laulujoutsen, sepelkyyhky ja tukkasotka, lähtevät puolestaan myöhemmin syysmuutolle. Viivästynyt syysmuutto voi johtaa joillakin lajeilla, kuten useilla vesilinnuilla, talvehtimiseen entistä pohjoisempana.
• Suomessa talvilinnusto on monipuolistunut. Yhä suurempi määrä lintuja jää talvehtimaan Suomeen ja yhä useampi lintu selviää Suomen talvista. Erityisesti vesilinnuille veden pysyminen sulana talviaikaan on merkityksellistä, ja Suomen merkitys vesilintujen muutonaikaisena levähdysalueena ja talvehtimisalueena onkin kasvanut.

Eteläisiä lajeja on levittäytynyt pohjoisemmaksi, kun pesimäolosuhteet ovat kasvukauden pidentymisen ansiosta parantuneet.

• Pohjoiset lajit siirtyvät yhä pohjoisemmaksi (esim. kuukkeli ja lapintiainen). Erityisesti tunturilajeilla (esim. kiiruna ja pulmunen) häviämisen uhka on suurin, sillä ne eivät voi enää vetäytyä ylemmäs tai pohjoisemmaksi.
• Suomeen on myös kotiutumassa uusia lajeja (esim. jalohaikara ja pähkinänakkeli) etelämpää Euroopasta.
• Esimerkiksi mustarastas on ilmastonmuutoksesta hyötyvä eteläinen laji – yhä suurempi määrä lintuja pesii ja talvehtii Suomessa.
• Tunturikoivikossa ja havu-sekametsissä elävä järripeippo sen sijaan kärsii ilmastonmuutoksesta. Tunturi- ja suolinnusto on pitkään vähentynyt ilmastonmuutoksen vuoksi.
• Laulujoutsen on esimerkki vesilinnusta, joka on hyötynyt pidemmästä sulan veden ajasta ja talvehtii yhä useammin Suomessa.

Pitkän matkan muuttajille ilmastonmuutos aiheuttaa monenlaisia haasteita. Koska ilmastonmuutos voi näyttäytyä matkan varrella monella eri tavalla (kuivuus, rankkasateet, helle jne.), elinympäristö saattaa muuttua huonommaksi monessa kohtaa. Onnistunut muuttomatka edellyttää normaalisti, että reitin varrella on useita hyviä levähdysalueita. Useilla kaukomuuttajilla pelkkä lämpötilan kasvu ei ole ongelma, vaan suurempi ongelma voi olla sadannan väheneminen. Alhaisempi sadanta kuivattaa kosteikkoja ja voi johtaa aavikoitumiseen, mitkä heikentävät muuttolintujen levähdysmahdollisuuksia.

Pölyttäjät ja ilmastonmuutos

Ilmastonmuutoksen edetessä keväät aikaistuvat, kesät pitenevät ja ajoittain tulee vaikeitakin kuivuus- ja hellejaksoja. Talvet puolestaan lyhenevät ja leudontuvat. Nämä muutokset vaikuttavat monin tavoin pölyttäjien elämään ja niiden elinkierron eri vaiheisiin:

• Kevään aikaistuessa ja lämmetessä etenkin aikuisena talvehtivat pölyttäjälajit lähtevät lentoon yhä aikaisemmin. Usein myös toukkana talvehtivien lajien kehitys nopeutuu ja ne aikuistuvat aiemmin.
• Kesän sääolojen muutoksista aiheutuu pölyttäjille sekä riskejä että hyötyjä. Vakavat kuivuus- ja hellejaksot voivat tuhota niiden mesi- tai toukkakasveja, heikentäen pölyttäjäkantoja. Toisaalta lisääntyvä lämpö ja pitenevä kesä parantavat monesti pölyttäjien lisääntymistulosta ja auttavat niitä leviämään uusille elinalueille.
• Syksy jatkuu lämpimänä yhä pitempään. Tämän ansiosta yhä useampi pölyttäjälaji pystyy tuottamaan kesän aikana kaksikin sukupolvea – jotkin lajit jopa kolme. Lisäksi näiden, sekä syyskesällä lentävien tai aikuisena talvehtivien lajien lentoajat jatkuvat yhä pitempään.
• Talvien lauhtumisen ansiosta yhä useampi pölyttäjälaji pystyy talvehtimaan maassamme. Yksittäisiä kylmiä talvia esiintyy silti jatkossakin, joten nämä lajit eivät useinkaan pysty perustamaan pysyvää kantaa. Monet lajit pystyvät silti laajentamaan esiintymisaluettaan yhä pohjoisemmaksi.

Erilaisten pölyttäjälajien välillä on eroja siinä, miten ilmaston lämpeneminen vaikuttaa niiden runsauteen ja levinneisyyteen:

• Pohjoiset lajit tulevat kärsimään ilmastonmuutoksesta. Niiden eteläiset kannat heikentyvät ja monesti häviävät, minkä seurauksena levinneisyyden eteläraja vetäytyy yhä pohjoisemmaksi. Avoimet tunturit hupenevat puu- ja pensasrajan kivutessa yhä ylemmäksi, mikä uhkaa hävittää esimerkiksi tundrasinisiiven maastamme. Tunturilajit eivät voi enää vetäytyä ylemmäs tai pohjoisemmaksi. Sama koskee myös monia avosoiden perhosia, kuten muurainhopeatäplää.
• Uusia lajeja kotiutuu Suomeen etelämpää Euroopasta lähes vuosittain. Melko hiljattain levinneitä ovat esimerkiksi häiveperhonen ja karttaperhonen.
• Monet aiemmin maamme eteläosiin rajoittuneet lajit laajentavat levinneisyyttään yhä pohjoisemmaksi. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi sitruunaperhonen ja paatsamasinisiipi.

Vaeltavat pölyttäjälajit ovat kotoisin selvästi eteläisemmiltä alueilta, joten periaatteessa ilmaston lämpeneminen parantaa niiden mahdollisuuksia menestyä myös Suomessa. Esimerkiksi amiraalin ja ohdakeperhosen kohdalla rajoitteeksi muodostuu kuitenkin se, että ne ovat vailla talvehtivaa lepovaihetta eli aktiivisia talvellakin. Suomen talvi on siksi jatkossakin niille ylittämätön este. Toisaalta neitoperhonen oli vielä 1990-luvulla Suomessa satunnainen vierailija, joka ei pystynyt täällä talvehtimaan. Sittemmin lajilla lienee tapahtunut geneettistä sopeutumista, joka yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa on mahdollistanut sen menestyksellisen talvehtimisen maassamme.