Naakka
(sv: kaja, en: Western Jackdaw)
Corvus monedula
Vanhan kivikirkon katon harjalta lehahtaa lentoon satapäinen naakkaparvi – njaak, njaak, njaak!
Tunnistaminen
Varista pienempi mustaharmaa lintu. Nokka selvästi pienempi kuin variksella ja silmä harmaanvalkoinen. Harmaaseen niskaan muodostuu usein kapea valkea vyö.
Elintavat
Naakka on kaikkiruokainen, se syö suuria selkärangattomia, muiden lintujen munia ja pieniä poikasia. Lisäksi ne etsivät ruokaa ihmisten läheisyydestä, kaatopaikoilta ja vierailevat talvisin linturuokinnoilla.
Elinympäristö
Naakka pesii ihmisen läheisyydessä, niin taajamissa ja kaupungeissa, kuin maaseuduilla ja kirkonkylillä. Naakka pesii rakennusten koloihin, kivimuureihin, piippuihin ja tuuletuskanaviin, mutta myös voimalinjojen pylväiden onttoihin rakenteisiin. Osittaismuuttaja, osa kannasta muuttaa, osa talvehtii Suomessa.
Ympäristömuutoksia ja lajin ekologiaa
Tekijät, jotka vaikuttavat lajin runsauteen ja/tai käyttäytymiseen.
Ilmastonmuutos
Naakan pesimäkanta Suomessa on kasvanut noin kuusinkertaiseksi muutaman viime vuosikymmenen aikana. Naakka on hyötynyt ilmastonmuutoksesta, talvien leudontumisen takia talvikuolleisuus on alentunut.
Ruokinta
Naakka on hyötynyt myös linturuokinnoista. Ilmeisesti naakka on joustavampi ravinnonvalinnan suhteen kuin harakka ja varis, jotka ovat jätehuollon tehostumisen takia taantuneet.
Tiesitkö tämän?
Naakka on varislinnuista kaikkein sosiaalisin ja pesii tyypillisesti useiden parien yhdyskunnissa. Pesimäajan ulkopuolella naakat kerääntyvät suuriksi parviksi. Pariskunnat liikkuvat samassa parvessa ja pariutuvat usein eliniäksi. Tutkimusten mukaan naakat keskustelevat ilmeiden ja silmien avulla aivan kuin ihmiset, ja tunnistavat myös eri ihmisten kasvot.
Tutustu lajiin vaikuttaviin tekijöihin
Uhanalaisuus Suomessa
UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)
CR Äärimmäisen uhanalainen
EN Erittäin uhanalainen
VU Vaarantunut
NT Silmälläpidettävä
LC Elinvoimainen
2019 LC - elinvoimaiset
2015 LC - elinvoimaiset
2010 LC - elinvoimaiset
2000 LC - elinvoimaiset
Säädökset
EU:n lintudirektiivin II/B-liite
Lajit, joiden metsästäminen voidaan sallia Suomessa (jäsenmailla omat luettelot), mikäli kansallinen lainsäädäntö sallii sen. Jäsenvaltioiden on varmistettava ettei metsästys vaaranna lajin suojelutoimenpiteitä niiden levinneisyysalueella.
Rauhoittamaton eläin (Metsästyslaki 1993/615)
Metsästyslaissa luetellut rauhoittamattomat eläimet.