Lajien vuorovaikutus

Mikään laji ei selviä yksinään. Lajien välinen vuorovaikutus on keskeinen asia elämässä. Vuorovaikutussuhteita on erilaisia, osasta on hyötyä, osasta haittaa. Saman alueen eliöt elävät vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja muodostavat eliöyhteisön. Muutos yhden lajin levinneisyydessä tai runsaudessa voi vaikuttaa moniin muihin eliöyhteisön lajeihin.

Tähän on koottu lajeja, joilla vuorovaikutus toiseen lajiin vaikuttaa erityisen voimakkaasti kannan vaihteluun. Ihmisen mukana levinneet vieraslajit muodostavat yhden suurimmista uhkista luonnon monimuotoisuudelle.

Luonnon monimuotoisuus

Monimuotoinen luonto voidaan ajatella verkkona. Mitä enemmän eliöyhteisössä on lajeja, sitä monimutkaisempi on niiden välille muodostuva vuorovaikutusten verkosto. Luonnon kyky sietää ja palautua muutoksista perustuu sen monimuotoisuuteen. Tiheä vuorovaikutusten verkosto on kuin hyvä turvaverkko. Jos eliöyhteisön joku laji katoaa, se johtaa usein myös siitä riippuvaisten lajien vähenemiseen tai jopa häviämiseen. Lajirikkaus takaa sen, että kadonneen lajin tehtävää jää hoitamaan joku toinen laji. Monimuotoisuus siis tekee luonnosta vahvan ja vakaan. Silti isku herkkään kohtaan, kuten avainlajiin etenkin niukkalajisessa elinympäristössä, voi horjuttaa koko yhteisöä.

Erilaisia lajien välisiä vuorovaikutussuhteita

(+ hyöty, – haitta, 0 neutraali)

Peto-saalissuhde (+-), johon lasketaan saalistuksen lisäksi myös kasvissyönti ja loisinta, josta on hyötyä toiselle ja haittaa toiselle osapuolelle. Esimerkiksi haahka elää peto-saalissuhteessa sitä saalistavan merikotkan kanssa, mutta myös sinisimpukan kanssa, joka on sen pääasiallista ravintoa. Kun ympäristömyrkkyjen ennen vaivaama merikotka taas runsastui, näkyi muuttunut tilanne haahkojen määrän vähenemisenä.

Kilpailusuhde (–) syntyy usein sellaisten lajien välille, joilla on hyvin samanlainen ekolokero eli ne kilpailevat samoista resursseista, kuten ravinnosta tai pesäpaikoista. Kilpailusta on haittaa molemmille lajeille, se vie resursseja molemmilta. Esimerkiksi kirjosieppo kilpailee samoista pesäkoloista sini- ja talitiaisen kanssa. Täällä talvehtivat tiaiset ovat keväällä ajoissa katsastamassa sopivia pesäpaikkoja, kun kirjosieppo vasta palailee muuttomatkaltaan Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Kirjosieppo voi kuitenkin onnistua valtaamaan kilpailijan pesän ja munia jopa tiaisen munien päälle.

Lisäksi on olemassa yhteistyöhön perustuva suhde (++) (mutualismi/symbioosi), josta hyötyvät molemmat osapuolet. Esimerkiksi hyvinä pihlajanmarjavuosina tilhet ja rastaat hotkivat valtavat määrät pihlajanmarjoja. Hyvä ravitsemustilanne parantaa Suomessa talvehtivan tilhen hengissäsäilymistä ja rastaiden selviytymistä muuttomatkastaan. Pihlajansiementen itävyys taas paranee, kun ne kulkeutuvat lintujen suoliston läpi. Linnut myös levittävät siemeniä uusille kasvupaikoille.

Pöytävierassuhde (+0) (kommensalismi) on sellainen, jossa toinen osapuoli hyötyy ja toiselle ei mitään vaikutusta, esim. korppi ja haaskan rippeet tai käpytikan kovertama pesäkolo, jota myöhemmin tali- tai sinitianen käyttää pesäkolonaan.

Vieraslajit

Vieraslajit, eli ihmisen avulla luonnollisten elinympäristöjen ulkopuolelle levinneet lajit, muodostavat yhden suurimmista uhkista luonnon monimuotoisuudelle. Suomessa pitkään eläneet lintulajit eivät esimerkiksi ole sopeutuneet tehokkaan vieraspedon saalistukseen. Vieraspedot, minkki ja supikoira, syövät lintujen munia, poikasia ja emoja, ja ovat vähentäneet saalituksellaan monien lintulajien määriä (esim. haahkan ja tukkasotkan).

Minkki ei kuulu Suomen luontoon, vaan on kotoisin Pohjois-Amerikasta ja karannut luontoon turkistarhoista. Supikoira on alunperin Itä-Aasiasta ja vaeltanut Suomeen itärajan takaa turkiseläimiksi istutetusta kannasta.

Vieraslaji sekoitetaan monesti tulokaslajin kanssa. Erona on, että tulokaslajiksi kutsutaan lajia, joka on itsenäisesti ilman ihmisen avustusta levinnyt uudelle elinalueelle. Tämä on luonnollista lajien leviämistä, eikä siihen tule puuttua ilman hyvää syytä. Päin vastoin, leviämistä on hyvä mahdollistaa esim. suojelualuein, jotta tulokkaille löytyy elinympäristö mihin asettua.