Sinisorsa

(sv: gräsand, en: Mallard)

Anas platyrhynchos

Tuttu sorsa puistoista. Ruokailee vedessä pyrstö pystyssä.

Tunnistaminen

Sinisorsakoiraalla on vihreä pää, muualla ruskeaa ja harmaata. Naaras on ruskeankirjava. Molemmilla näkyy sininen alue siivessä. 

Kesäisin sinisorsakoiraat muistuttavat naaraita. Ne eivät pysty lentämään uusia siipisulkia kasvattaessaan, ja suojaväri auttaa niitä pysymään piilossa pedoilta.

Elintavat

Sinisorsa syö vedestä kasveja, hyönteisiä, äyriäisiä ja muita selkärangattomia. Puolisukeltaja.

Elinympäristö

Sinisorsa pesii meren lahdilla, järvillä, joenvarsilla, lammilla ja jopa kaupungeissa. Lähimuuttaja, osa talvehtii.

Ympäristömuutoksia ja lajin ekologiaa

Tekijät, jotka vaikuttavat lajin runsauteen ja/tai käyttäytymiseen.

Yleislaji

Sinisorsa pesii monenlaisissa ympäristöissä ja käyttää monipuolista ravintoa. Siksi sitä kutsutaan yleislajiksi.

Lajien vuorovaikutus

Sinisorsa voi kuljettaa vesikasvien siemeniä vatsassaan tai pienikokoisia eläimiä höyhenissään vesistöltä toiselle. Näin ne levittävät muita lajeja uusille alueille.

Ilmastonmuutos

Sinisorsa on hyötynyt ilmastonmuutoksesta, entistä leudommat talvet helpottavat sen selviytymistä talvesta.

Rehevöityminen

Liiallinen rehevöityminen vähentää joitain sille tärkeitä ravintokasveja ja vesihyönteisiä. Sinisorsaa se ei haittaa niin paljon, sillä sille kelpaa monenlainen ravinto ja se pärjää myös karummilla vesillä.

Tiesitkö tämän?

Sinisorsalla kuten monilla muillakin lintulajeilla esiintyy samansukupuolisia pareja.

Uhanalaisuus Suomessa

UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)

IUCN:n uhanalaisuusluokitukset

CR Äärimmäisen uhanalainen

EN Erittäin uhanalainen

VU Vaarantunut

NT Silmälläpidettävä

LC Elinvoimainen

2019 LC - elinvoimaiset

2015 LC - elinvoimaiset

2010 LC - elinvoimaiset

2000 LC - elinvoimaiset

Säädökset

EU:n lintudirektiivin II/A-liite

Lajit, joiden metsästäminen voidaan sallia koko Euroopan Unionin alueella mikäli kansallinen lainsäädäntö sallii sen. Jäsenvaltioiden on varmistettava ettei metsästys vaaranna lajin suojelutoimenpiteitä niiden levinneisyysalueella. Liitteessä on listauksen lisäksi riekon alalajit Lagopus lagopus scoticus ja L. l. hibernicus, jotka eivät esiinny Suomessa.

EU:n lintudirektiivin III/A-liite

Lajit, joiden myynti, kuljetus ja hallussa pitäminen myyntiä varten sekä elävien tai kuolleiden lintujen ja kaikkien niiden helposti tunnistettavien osien tai linnuista valmistettujen tuotteiden myytäväksi tarjoaminen ei ole kiellettyä, JOS linnut on pyydystetty tai muuten hankittu laillisella tavalla. Liitteessä on listauksen lisäksi punapyy Alectoris rufa sekä kalliopyy Alectoris barbara, jotka eivät esiinny Suomessa.

Riistalintu (Metsästyslaki 1993/615)

Metsästyslaissa luetellut riistalinnut (5§).