Telkkä

(sv: knipa, en: Common Goldeneye)

Bucephala clangula

”Lähti kuin telkkä pöntöstä” – siivetön telkänpoikanen hyppää pöntöstä vain päivän vanhana. 

Tunnistaminen

Telkkä on keskikokoinen sorsalintu. Koiras on mustavalkoinen, sen selkä ja pää ovat mustat, nokan tyvellä on valkoinen laikku ja sen vatsa on vaalea. Telkkänaaraalla on tumman ruskea pää ja harmaa ruumis.

Elintavat

 

Telkkä sukeltaa ravinnokseen vedessä ja pohjalla eläviä selkärangattomia eläimiä. Kokosukeltaja.

Elinympäristö

Telkkä pesii kaikenlaisten vesistöjen äärellä. Se tarvitsee sopivan pesäkolon, joka on ihmisen rakentama pönttö tai luonnonkolo. Lähimuuttaja, osa talvehtii.

Ympäristömuutoksia ja lajin ekologiaa

Tekijät, jotka vaikuttavat lajin runsauteen ja/tai käyttäytymiseen.

Yleislaji

Telkkä pesii kaikenlaisten vesien äärellä. Sitä sanotaan yleislajiksi, koska sille kelpaa monenlaiset pesimäympäristöt.

Lajien vuorovaikutus

Pesivät telkät ovat Suomessa vähentyneet, mutta tämän syytä ei tiedetä. Telkän poikasia syntyy vähemmän. Mahdollisesti syynä on vesistöjen rehevöityminen, jolloin ruokaa on vähemmän.

Ilmastonmuutos

Telkät muuttavat Suomeen aikaisemmin keväällä ja lähtevät myöhemmin syksyllä. Suomessa talvehtivien telkkien määrä on kasvanut huomattavasti. Todennäköisesti ilmastonmuutos helpottaa telkkien selviytymistä talvesta, mutta se ei kuitenkaan näy pesivien telkkien määrässä.

Tiesitkö tämän

Telkän pesä voi olla kaukanakin lähimmästä vesistöstä. Telkänpoikaset lähtevät pöntöstä vain päivä kuoriutumisen jälkeen emonsa matkaan, taapertamaan kohti vesistöä.

Uhanalaisuus Suomessa

UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)

IUCN:n uhanalaisuusluokitukset

CR Äärimmäisen uhanalainen

EN Erittäin uhanalainen

VU Vaarantunut

NT Silmälläpidettävä

LC Elinvoimainen

2019 LC - elinvoimaiset

2015 LC - elinvoimaiset

2010 LC - elinvoimaiset

2000 LC - elinvoimaiset

Säädökset

EU:n lintudirektiivin II/B-liite

Lajit, joiden metsästäminen voidaan sallia Suomessa (jäsenmailla omat luettelot), mikäli kansallinen lainsäädäntö sallii sen. Jäsenvaltioiden on varmistettava ettei metsästys vaaranna lajin suojelutoimenpiteitä niiden levinneisyysalueella.

Riistalintu (Metsästyslaki 1993/615)

Metsästyslaissa luetellut riistalinnut (5§).