Metsätalous
Suomi on Euroopan metsäisin maa – Suomen maapinta-alasta kolme neljäsosaa on metsän peitossa. Suurin osa metsistämme on talouskäytössä, luonnontilaisista metsistä on vain rippeet jäljellä. Itse metsä ei hoitoa kaipaa ja luonnontilaisissa metsissä elääkin kaikkein monimuotoisin lajisto. Koska yli 90 % metsämaasta on puuntuotannossa, on talousmetsien käsittelyllä iso vaikutus Suomen metsälajistoon.
Talousmetsiä on viimeisten 70 vuoden ajan käsitelty pääasiassa avohakkuisiin päättyvin menetelmin. Avohakkuussa lähes kaikki metsän puut kaadetaan kerralla. Sotien jälkeen Suomi vaurastui metsien avulla, mutta tehokkaiden ja yksipuolisten metsänkäsittelytapojen vuoksi metsämme ovat yksipuolistuneet, metsälajien elinolot heikentyneet ja vesien laatu huonontunut.
Käsittelytapojen monipuolistaminen loisi metsiin erilaisia elinympäristöjä ja edesauttaisi monen metsälajin selviämistä myös talousmetsissä. Hakkuissa tulisi jättää enemmän sekä elävää että kuollutta puuta, säästää eri puulajeja ja vanhoja puuyksilöitä. Näin talousmetsä muistuttaisi enemmän luonnontilaista metsää. Toimenpiteet auttaisivat isoa osaa uhanalaisista metsälajeistamme, kuten lahopuusta riippuvaisia hyönteis- ja sienilajeja sekä monia lintuja, kuten kolopesijöitä.
Metsätalous aiheuttaa elinympäristöjen katoamisen lisäksi metsien pirstoutumista, jolloin yhtenäisten ja suurten metsäalueiden tilalle tulee avoimen maaston erottamia pieniä metsäsaarekkeita. Metsien pirstoutuminen muuttaa metsien piirteitä ja vaikeuttaa lajien levittäytymistä metsäalueelta toiselle. Jatkuvassa metsänkasvatuksessa (jonka uusi metsälaki salli vuonna 2014) ei kaadeta kaikkia puita kerralla, vaan puita korjataan poimimalla sieltä täältä. Näin metsä säilyy peitteisenä, eivätkä hakkuut pirsto metsää samalla tavoin kuin avohakkuissa.
2000-luvulla talousmetsiin on tullut mukaan uutena toimenpiteenä luonnonhoito. Siinä hakkuuaukealle jätetään säästöpuita pystyyn, joista myöhemmin metsän taas kasvaessa tulee metsän vanhoja puita. Lisäksi aukealle jätetään lahopuuksi pystyyn seisovia päänkorkeudelta sahattuja pökkelöitä, sekä riistatiheikköjä metsäkanalintujen poikueille. Muutokset ovat luonnon kannalta tervetulleita.
Metsänkäsittelytapojen lisäksi metsäluontoon vaikuttaa hakkuumäärät. Vuonna 2013 metsiemme hakkuukertymä ylitti ensi kerran 65 miljoonaa m3 ja sen jälkeen (2013–2022) määrät ovat vaihdelleet 65–78 milj. m3, vaikka metsän kasvu on tänä aikana vähentynyt. Mikäli nykyisiä hakkuumääriä ei saada vähenemään jatkaa metsäluonnon monimuotoisuus hupenemistaan. Lisäksi hakkuiden vähentäminen auttaisi ilmastonmuutoksen hillinnässä. Suomen metsien maaperä, puut ja aluskasvillisuus voivat sitoa vuodessa huomattavan osan hiilipäästöistämme.
Linnut ja metsätalous
Linnut tarvitsevat monipuolisia ja yhtenäisiä metsäalueita. Talousmetsien käsittelyllä on iso vaikutus linnustoon.
Suomessa on pitkään vallinnut avohakkuuseen johtava metsän käsittelytapa. Avohakattu metsäalue ei sovellu pitkään aikaan vanhemmasta metsästä riippuvaisille lajeille. Esimerkiksi hömötiainen tarvitsee elääkseen varttuneempaa metsää ja kuukkeli myös laajoja metsäalueita – molemmat lajit ovat vähentyneet voimakkaasti metsätalouden vuoksi.
Jopa hyvin runsailla metsälajeilla, kuten peippo ja talitiainen, pesimätiheydet kasvavat puuston korkeuden mukaan. Metsätalous heikentää talitiaisen pesimämahdollisuuksia, tehokkaan käsittelyn takia metsissä on paljon vähemmän lahopuuta ja luonnonkoloja, eli vähemmän tiaisille sopivia pesimäpaikkoja.
Kun avohakkuita tehdään useita samalla alueella, se johtaa vanhemman metsän pirstoutumiseen, jolloin sopivat elinympäristöt sijaitsevat entistä kauempana toisistaan. Tämä heikentää lajin liikkumista alueelta toiselle turvallisesti sekä voi pidentää ruokailumatkoja ja siten vähentää yksilöiden pesintämenestystä tai hengissäsäilymistä (esimerkiksi kuukkelilla ja hömötiaisella). Kuukkeli ei lähde ylittämään suurempia aukeita. Jotta kuukkeli voisi elää myös talousmetsissä, olisi sen reviirin keskiosa, vanha naavainen kuusimetsä, jätettävä kokonaan käsittelemättä.
Vastaavasti hömötiaisella talvinen hengissäsäilyminen on sitä korkeampaa mitä enemmän sen talvireviirillä on varttuneempaa metsää. Varttuneempaa metsää suosivien lajien elinolojen parantamiseksi onkin ehdotettu metsänkäsittelytavaksi jatkuvan kasvatuksen metsätaloutta, jossa ei hakkuissa poistetaan vain osa puista ja alue pysyy siten jatkuvasti metsäpeitteisenä.
Metsänkäsittelytapojen monipuolistaminen turvaisi paremmin elinympäristöjä vanhemman metsän lajeille ja auttaisi linnustoa selviämään talousmetsissä. Talousmetsien lisäksi tulisi olla myös täysin käsittelemättömiä metsiä, ja elinympäristölaikkujen koko sekä kytkeytyneisyys tulisi huomioida.
