Takaisin listaukseen

Hömötiainen

(sv: talltita, en: Willow Tit)

Poecile montanus

Kun yleisestä tulee harvinainen. Vielä vuosituhannen alussa metsän yleisimpiin lintuihin kuulunut hömötiainen on suuressa vaarassa hävitä. 

Tunnistaminen

Hömötiainen on talitiaista pienempi, melko isopäiseltä ja paksuniskaiselta näyttävä pikkulintu. Yleisväriltään se on vaaleanharmaa, selkä on vatsapuolta tummempi. Hömötiaisella on valkoinen poski, musta päälaki ja musta kurkkulappu. 

Elintavat

Hömötiainen syö erilaisia selkärangattomia, kuten hyönteisiä ja hämähäkkejä. Syksyllä hömötiaiset tekevät satoja ruokakätköjä puiden rungoilla ja oksilla kasvaviin jäkälätupsuihin ja naavoihin, joiden avulla se selviää talven ankarimmista ajoista. Kevättalvella selkärangattomien eläinten määrä on suurin sellaisilla oksilla, joissa on eniten jäkälää, joten niistä on hyvä ruokailla.  Hömötiainen vierailee joskus myös lintulaudoilla.

Elinympäristö

Hömötiainen on metsälaji ja viihtyy luonnontilaisissa, vanhoissa metsissä. Hömötiainen kaivertaa itse pesäkolonsa lahoon lehtipuupökkelöön – se tekee uuden kolon joka kevät. Talvisin, kun elämä on sinnittelyä, metsäalueen laadulla on suuri merkitys. Parhaat piilopaikat hömötiaisen keräämille talvivarastoille löytyvät vanhempien puiden rungoilla runsaina kasvavista jäkälätupsuista. Paikkalintu, nuoret hömötiaiset muuttavat lyhyitä matkoja. 

Ympäristömuutoksia ja lajin ekologiaa

Tekijät, jotka vaikuttavat lajin runsauteen ja/tai käyttäytymiseen.

Lajien vuorovaikutus 

Hömötiaiset muodostavat loppukesällä ja syksyllä sekaparvia muiden metsälintujen, kuten töyhtötiaisten, kuusitiaisen, hippiäisten ja puukiipijöiden, kanssa. Parvessa kulkevat hömötiaiset huomaavat varpuspöllön tai muun vaaran varmemmin kuin yksin liikkuvat. Näin niille jää enemmän aikaa ruokailuun, mikä on elintärkeää juuri talvisaikaan. Hyönteisiä syövän metsälinnun kannan romahdus kertoo myös metsän hyönteisten tilasta. 

Metsätalous 

Suomen runsaimpiin lajeihin kuulunut hömötiainen on taantunut 2000-luvulla erittäin uhanalaiseksi. Viimeaikaista vähenemistä on edeltänyt pitkä taantuma. Kannan kehitystä on seurattu tiiviisti 1970-luvulta asti. Syynä romahdukseen on liian voimakas metsätalous.  

Avohakkuiden myötä hömötiaisen elinympäristö katoaa vuosikymmeniksi, vaikka metsä kasvatetaankin takaisin. Talvesta selviytyminen on tärkein asia hömötiaisen kannankehitykselle. Mitä enemmän talvireviirillä on hakkuualueita ja nuorta metsää, sitä heikommin hömötiaiset selviävät talvesta. Vanhempi metsä tarjoaa talvella paremmin ravintoa. 

Pesimäaikaan pieni tiainen pystyy kovertamaan pesäkolonsa vain riittävään pehmeään lahopuuhun, joka on yleensä koivupökkelö. Jos harvennushakkuissa poistetaan tai kaadetaan kaikki hömötiaisen pesäpaikoiksi tarvitsemat lahot lehtipuut, saattaa hömötiaisella olla useampi vuosikymmen pula pesäpaikoista.

Hömötiainen kärsii elinympäristöjen vähenemisen lisäksi niiden pirstoutumisesta, varsinkin eteläisessä Suomessa sopivat metsät ovat entistä enemmän hajallaan ja pienempinä saarekkeina. Tiaisten on lennettävä pidempiä matkoja löytääkseen riittävästi ravintoa, mikä näkyy heikompana poikastuottona. Lisäksi hakkuuaukeita ylittävät linnut ovat helppo saalis petolinnuille.

Tiesitkö tämän?

Hömötiaisen väheneminen on yhden lajin osalta suurimpia muutoksia suomalaisessa linnustossa. Vielä 1940-luvulla hömötiainen oli monin paikoin eteläisessä Suomessa kaikista yleisin talvilintu. Tavallisten metsälintujen kato on merkki metsiemme perustavanlaatuisesta muutoksesta. Myös sadat muut metsälajit ovat uhanalaisia. Tutkimusten mukaan lajiköyhät metsät sietävät lajirikkaita huonommin poikkeustilanteita, kuten kuivuutta ja tuhohyönteisten massaesiintymisiä. Miten talousmetsät selviävät ilmastonmuutoksesta, jonka myötä poikkeusolot yleistyvät?

Tutustu lajiin vaikuttaviin tekijöihin

Uhanalaisuus Suomessa

UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)

IUCN:n uhanalaisuusluokitukset

CR Äärimmäisen uhanalainen

EN Erittäin uhanalainen

VU Vaarantunut

NT Silmälläpidettävä

LC Elinvoimainen

2019 EN - erittäin uhanalaiset

2015 VU - vaarantuneet

2010 LC - elinvoimaiset

2000 LC - elinvoimaiset

Säädökset

Uhanalaiset lajit (LSA 1997/160, liite 4 2021/521)

Luonnonsuojeluasetuksella voidaan säätää uhanalaiseksi lajiksi sellainen luonnonvarainen eliölaji, jonka luontainen säilyminen Suomessa on vaarantunut.

Uhanalaisten lajien esiintymien turvaaminen metsätaloudessa – Lajiturva-hankkeessa 2019–2021 laadittu lajiluettelo

Lajiturva-hankkeen 2019–2021 tavoitteena oli lisätä lajiesiintymätiedon avulla sellaisten metsän- ja luonnonhoitoratkaisujen käyttöä, joilla turvataan uhanalaisten lajien esiintymiä ja populaatioita. Hankkeessa laadittiin lajiluettelo. Lajiluettelossa on mukana vuoden 2019 uhanalaisuuden arvioinnissa uhanalaiseksi (CR,EN,VU) ja silmälläpidettäväksi (NT) luokiteltuja lajeja. Lisäksi mukana on muutama lakisääteisesti suojeltu elinvoimainen (LC) laji.

  • Lajin runsaus Suomessa ennen ja nyt

    Kartta vasemmalla kuvaa lajin keskimääräistä runsautta ennen (vuosina 1970-89).

    Kartta keskellä näyttää lajin nykytilanteen (vuosina 2010-23).

    Kartta oikealla kuvaa runsauden muutosta. Lajin runsastuminen on merkitty punaisella, väheneminen sinisellä värillä.

    Musta tähti kuvaa lajin maantieteellisen esiintymisen keskipistettä.

    Miten runsaudet on laskettu?
    Karttapisteiden arvot on laskettu lintujen linjalaskennan avulla. Yksikkönä on parien määrä yhden kilometrin matkalla. Linjalaskenta tehdään vapaaehtoisvoimin lintujen parhaaseen lauluaikaan varhain aamulla kesäkuussa. Havainnoija kävelee 6 km matkan ja laskee matkan varrella havaitsemansa linnut.

    Laskentalinjoja on Suomessa 25 kilometrin välein. Laskennassa tarvitaan hyvää lintujen lajintuntemusta. Myös laulu- ja varoitusäänet pitää tuntea. Suomessa on laskettu noin 10 000 linjaa viimeisen 70 vuoden aikana.