Uhanalaisuus
Uhanlaisuus tarkoittaa, että lajin olemassaolo on uhattuna ja se on vaarassa hävitä. Joka yhdeksäs laji on Suomessa uhanalainen. Enemmistö näistä lajeista elää metsissä sekä perinneympäristöissä, kuten niityillä ja laidunmailla.
Suomessa todella tiedetään miten lajeilla menee. Suomessa laaditut uhanalaisarviot eli Punaiset kirjat ovat asiantuntijoiden selvityksiä lajien ja elinympäristöjen tilasta. Suomessa laaditut selvitykset hyvin kattavia ja laajoja – maailmanlaajuisesti ainutlaatuisia. Suomessa on julkaistu viisi Punaista kirjaa, joista viimeinen on vuodelta 2019.
Suomi on sitoutunut turvaamaan monimuotoisuutta. Rio de Janeiron suuressa YK:n kokouksessa 1993 laadittiin keskeisin maapallon elämän monimuotoisuutta turvaava sopimus, biodiversiteettisopimus, jonka on allekirjoittanut 197 osapuolta, Suomi mukaan lukien.
Linnut ja uhanalaisuus
Suomessa lintujen uhanalaisuus tunnetaan kaikista lajiryhmistä parhaiten ja tilanne on huolestuttava: joka kolmas lintulaji on uhanalainen. Nykyisin lintuja uhkaavat ilmastonmuutos ja muut elinympäristön muutokset, kuten metsätalous, tehomaatalous, vesistöjen rehevöityminen, rakentaminen, maailmanlaajuinen hyönteiskato, metsästys ja ihmisen aiheuttama vaino.
Pölyttäjät ja uhanalaisuus
Suomessa pölyttäjien uhanalaisuus tunnetaan selvästi paremmin kuin muiden hyönteisryhmien tilanne. Pölyttäjistä eniten uhanalaisia on perhosissa, etenkin päiväperhosissa. Vähiten uhanalaisia puolestaan on kukkakärpäsissä. Pölyttäjiä uhkaavat eniten niittyjen ja pientareiden väheneminen maatalousalueilla, muut elinympäristön muutokset kuten metsätalous ja soiden ojittaminen, sekä ilmastonmuutos.
