Lajien vuorovaikutus

Mikään laji ei selviä yksinään. Lajien välillä on aina vuorovaikutusta. Vuorovaikutussuhteita on erilaisia, osasta on hyötyä, osasta haittaa.

Peto-saalissuhteesta on hyötyä toiselle ja haittaa toiselle osapuolelle. Esimerkkejä tästä ovat haahkoja saalistavat merikotkat, kasveja syövät perhosen toukat tai loisen ja isäntälain välinen suhde, esimerkiksi toien lajin pesään muniva käki tai loiskimalainen, jonka toukkia isäntälaji hoitaa.

Kilpailusuhteessa  lajit voivat kilpailla samoista pesäpaikoista tai ravinnosta. Kilpailu haittaa molempia osapuolia, se vie voittajankin voimia. Esimerkiksi kirjosieppo kilpailee samoista pesäkoloista sini- ja talitiaisen kanssa ja tarhamehiläinen kilpailee kasvien mesitarjonnasta luonnonvaraisten pölyttäjien kanssa.

Yhteistyöhön perustuvasta suhteesta hyötyvät molemmat osapuolet. Esimerkiksi pölyttäjät auttavat kukkivaa kasvia lisääntymään, ja saavat kasvilta palkinnoksi mettä tai siitepölyä. Hyvinä pihlajanmarjavuosina tilhet ja rastaat hotkivat valtavat määrät pihlajanmarjoja ja linnut levittävät pihlajan siemeniä uusille kasvupaikoille.

Vieraslajit

Ihmisen mukana levinneet vieraslajit uhkaavat monia muita lajeja. Vieraspedot, minkki ja supikoira, syövät lintujen munia, poikasia ja emoja. Pölyttäjähyönteisistä vieraslajeja ovat mehiläistarhoilta tuttu tarhamehiläinen sekä kasvihuoneisiin tomaattien pölyttäjäksi tuotu kontukimalainen.