Soiden käsittely

Noin kolmannes Suomen maa-alasta on suota tai turvepohjaisia metsiä. Tästä alasta noin puolet on ojitettu metsätalouskäyttöön, noin 3 % muokattu peltomaaksi ja vajaa prosentti otettu turvetuotantoon. Valtaosa luonnontilaisista soistamme sijaitsee Pohjois-Suomessa, kun taas Etelä-Suomessa niitä on jäljellä enää niukasti.

Soiden ojitus ja turpeenotto ovat heikentäneet Suomen luontoa merkittävästi. Ojitettu suo kuivuu ja sen tilalle kasvaa metsää, jolloin suon koko kasvillisuus ja eliölajisto muuttuu. Avointa ja märkää elinympäristöä vaativat lajit katoavat, ja korvautuvat hitaasti puustoisten turvemaiden lajistolla. Ojitettuja soita voidaan ennallistaa tukkimalla ojat ja poistamalla kehittynyttä puustoa. Lajiston elpyminen ennallistetuilla soilla on kuitenkin hidasta.

Linnut ja suot

Suomen suolla elävä linnusto on kärsinyt soiden käsittelystä. Ojittamalla suo kuivuu ja suon tilalle kasvaa metsää, jolloin suon koko kasvillisuus ja hyönteiseliöstö muuttuu. Tämä johtaa suolintujen kaikkoamiseen. Ojituksen vaikutus näkyy hyvin pitkään, eivätkä suot palaudu entiselleen ilman ennallistamista. Yli puolet suoympäristöä vaativista lintulajeista on Suomessa uhanalaisia.

Pölyttäjät ja suot

Soilla kasvaa enemmän sammalia ja saroja kuin kukkivia kasveja. Tämän vuoksi pölyttäjälajeja esiintyy vähän. Monet näistä lajeista ovat kuitenkin erikoistuneet juuri suoympäristöön, eikä niitä tavata missään muualla. Soiden vähentyessä myös niiden pölyttäjälajisto on vähentynyt.

Kärpäset ovat lakan tärkeimpiä pölyttäjiä. Mesipistiäisiä on soilla vain vähän ja päiväperhosia hieman enemmän. Yleisiä suoperhosia ovat suokeltaperhonen ja rämehopeatäplä. Rahka- ja muurainhopeatäplä ovat harvinaistuneet soiden ojituksen vuoksi. Soiden päiväperhosilla on kuitenkin toivoa, sillä ennallistetuilla soilla niiden kantojen on havaittu toipuvan varsin hyvin.