Neitoperhosen siivet ovat viininpunaiset ja niissä on suuret silmätäplät.

Kuva Pekka Malinen, Creative Commons Nimeä Ei-Kaupallinen 4.0
Neitoperhosen toukka syö yksinomaan nokkosta.

Kuva Anders Albrecht, Creative Commons Nimeä Ei-Kaupallinen Jaa-Samoin 4.0
Neitoperhosen toukat elävät nokkosilla usein suurina ryhminä. Joskus kaikki saman nokkospuskan toukat päätyvät loisituiksi ja kuolevat.

Kuva Anders Albrecht, Creative Commons Nimeä Ei-Kaupallinen Jaa-Samoin 4.0
Nykyään neitoperhosen talvehtiminen meillä onnistuu. Se talvehtii aikuisena ja lähtee liikkeelle usein jo huhtikuussa.

Kuva Anders Albrecht, Creative Commons Nimeä Ei-Kaupallinen Jaa-Samoin 4.0
Neitoperhosen siiven alapinnat ovat tummat, hyvin maastoutuvat. Museonäyte kerätty 28. heinäkuuta 1993 Vantaalta.

Kuva J. Tyllinen, Creative Commons Nimeä Ei-Kaupallinen 4.0
Neitoperhosen munia nokkosella. Munat ovat hyvin pieniä ja läpikuultavan vihreitä.

Kuva Kimmo Silvonen, Creative Commons Nimeä Jaa-Samoin 4.0

Neitoperhonen

(sv: påfågelöga)

Aglais io

Nykyään kun neitoperhosen talvehtiminen meillä sujuu, on moni nähnyt sen siipien upean siniset silmätäplät.

Tunnistaminen

Useimmille tuttu, suuri ja omaperäisen näköinen perhonen. Siipien yläpuolet pohjaväriltään viininpunaiset ja etureunoissa suuret silmätäplät. Alapinnat tummat, hyvin maastoutuvat.

Elintavat

Lentoaika

Laji talvehtii aikuisena ja lähtee liikkeelle usein jo huhtikuussa. Uusi sukupolvi aikuistuu heinäkuun aikana. Neitoperhosia näkee eniten elokuun alkupuolella, minkä jälkeen yksilöt alkavat hakeutua rakennuksiin talvilevolle. Niitä näkee lennossa syksyn loppuun asti.

Ravintokasvit

Toukat syövät yksinomaan nokkosta. Nokkonen kasvaa monin paikoin yleisenä ja runsaana. Aikuiset perhoset ruokailevat monenlaisilla mesikasveilla, kuten ohdakkeilla ja apiloilla.

Elinympäristö

Neitoperhosta tapaa yleisimmin pihapiireissä ja peltoalueilla. Se esiintyy yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa, vaeltavia yksilöitä näkee joskus Lapissakin. Neitoperhonen elää monenlaisissa elinympäristössä, mutta välttelee sulkeutuneita metsiä.

Ympäristömuutoksia ja lajin ekologiaa

Tekijät, jotka vaikuttavat lajin runsauteen ja/tai käyttäytymiseen.

Erikoistunut laji

Neitoperhosen toukat syövät ainoastaan nokkosta. Nokkonen kasvaa yleisenä ja runsaana monenlaisissa elinympäristöissä, mutta myrkyllisten piikkien takia vain harva eläin käyttää sitä ravintonaan. Nokkosen piikit myös suojaavat toukkia pedoilta. Neitoperhosen onneksi nokkonen on nykyisin hyvin yleinen kasvi kaikenlaisissa ihmisvaikutteisissa elinympäristöissä. Aikuinen neitoperhonen ei ole elintavoiltaan kovinkaan erikoistunut.

Lajien vuorovaikutus

Jonain vuonna neitoperhosia on hyvin runsaasti ja toisena vuonna selvästi vähemmän. Taustalla on lajien välinen vuorovaikutus neitoperhosen ja sen loisten välillä. Neitoperhosen toukat elävät nokkosilla usein suurina ryhminä ja avoimesti näkyvillä. Kun loisia on paljon, ne löytävät toukkaryhmän helposti ja usein kaikki toukat päätyvät loisituiksi ja kuolevat. Jos taas loisia on vähän, lähes kaikki toukat selviävät yleensä aikuisiksi.

Neitoperhoset elävät usein toukkana samoissa nokkoskasvustoissa kuin nokkos- ja karttaperhoset, ja niillä on ainakin osin myös samoja loisia.

Ilmastonmuutos

Neitoperhonen oli 1990-luvulle asti Suomessa vain satunnainen vaeltaja, joka ei pystynyt vielä talvehtimaan maassamme. Silloin se oli perhosharrastajille suuri ja tavoiteltu harvinaisuus. Tämä muuttui1990-luvun lopulla, mistä alkoi neitoperhosen voittokulku. Lajin sopeutuminen talvehtimaan täällä johtunee sekä ilmaston lämpenemisestä että sen geneettisistä muutoksista. 2000-luvulla neitoperhonen on ollut joinakin vuosina jopa maamme runsaimpia päiväperhosia. Sen kannat ovat kuitenkin vaihdelleet suuresti, johtuen todennäköisesti loisten määristä.

Tiesitkö tämän?

Neitoperhosen kannat olivat korkeimmillaan 2000-luvun alussa, jolloin karttaperhosta ei vielä esiintynyt maassamme. Karttaperhosen yleistymisen jälkeen neitoperhosella on ollut vain yksi poikkeuksellisen hyvä vuosi (2016). Ei kuitenkaan ole tietoa siitä, onko näiden lajien – tai oikeammin, niiden loisten – kannanvaihteluilla yhteyttä toisiinsa.