Erikoistunut laji

Erikoistunut laji eli spesialisti on hyvin valikoiva ja tiukka elinympäristönsä tai ravintonsa suhteen. Niitä se hyödyntää tehokkaasti ja siksi erikoistuminen on sen valtti.

Vastakohta erikoistuneelle lajille on yleislaji eli generalisti, joka on joustava elinympäristönsä tai ravintonsa suhteen. Elinympäristön tai eliöyhteisön muutokset eivät kovin herkästi vaikuta yleislajiin.

Esimerkkejä erikoistuneista lajeista – pölyttäjät

Erikoistunut pölyttäjälaji on joko elinympäristönsä tai ravintonsa suhteen vaativa. Tällaisen lajin elinympäristöt ovat usein selvärajaisia laikkuja, kuten vaikkapa niittyjä tai harjujen avoimia paahderinteitä. Vaihtoehtoisesti erikoistunut pölyttäjä käyttää joko toukkana tai aikuisena ravinnokseen vain yhtä tai muutamaa kasvilajia. Etenkin uhanalaisissa pölyttäjissä on monia lajeja, joissa yhdistyvät nämä molemmat piirteet. Voimakas erikoistuminen onkin usein lajin kannalta riskitekijä, joka tekee siitä herkän erilaisille muutoksille elinympäristössään. 

Useimmat kimalaislajit ovat elinympäristönsä suhteen joustavia, eli niitä tavataan yleisinä monenlaisissa elinympäristöissä. Kimalaislajien välillä on kuitenkin erikoistumista sen suhteen, onko lajin imukärsä lyhyt, keskipitkä tai pitkä. Lyhytkärsäiset lajit käyttävät usein hyvinkin monenlaisia ravintokasveja. Tarhakimalainen ja muut pitkäkärsäiset lajit puolestaan ovat erikoistuneempia suosimaan syväkukkaisia mesikasveja, kuten apiloita. Pitkäkärsäinen laji on myös uhanalainen ukonhattukimalainen, joka ruokailee vain rehevissä lehdoissa esiintyvän lehtoukonhatun kukilla. Se on siten selvästi erikoistunein kimalaislajimme. 

Monet erakkomehiläislajit ovat erikoistuneet rakentamaan pesänsä vain tietynlaiselle alustalle. Jotkin lajit kaivavat pesäkolonsa paljaaseen hiekkaan, toiset taas käyttävät ainoastaan lahopuussa olevia kovakuoriaisten tekemiä käytäviä. Moni näistä lajeista on nykyisin uhanalainen, koska sopivia pesäpaikkoja on enää niukasti tarjolla. 

Perhosissa on paljon huomattavankin erikoistuneita lajeja. Monet perhoslajit elävät vain avoimilla niityillä ja luonnonlaitumilla, joiden määrät ovat maatalouden rakennemuutoksen takia vähentyneet suuresti. Tämän vuoksi niittyjen perhosissa on paljon uhanalaisia lajeja. Moni perhoslaji on lisäksi erikoistunut syömään toukkana vain yhtä tai muutamaa kasvilajia. Jos toukkien ainoa ravintokasvi käy harvinaiseksi, samoin tapahtuu perhoselle. Näin on käynyt esimerkiksi pikkuapollolle, joka on kärsinyt sekä niittyjen että niityillä esiintyvän pystykiurunkannuksen vähenemisestä. 

Erikoistuneen lajin vastakohta on yleislaji, joka on joustava joko elinympäristönsä tai ravintokasviensa suhteen. Yleislaji pystyy elämään monenlaisissa elinympäristöissä ja kestää hyvin erilaisia häiriöitä, kuten ihmistoiminnan aiheuttamia muutoksia.