Takaisin hakuun

LAJITTELEU JA KIERRÄTYS

Teemarepun julkaisija
Lyhyt kuvaus
Erilaisia ohjeita, neuvoja, pelejä ja puuhakirjoja kierrätyksestä ja lajittelusta 3-6 vuotiaille

Teemarepun materiaalit

HSY:n digitaaliset oppimispelit kiertotaloudesta ja vesiasioista

Oppimispelit sopivat erinomaisesti sekä peruskoulun lähi- että etäopetukseen. Kolmelle eri ikätasolle tehdyt pelit tutustuttavat oppilaat monipuolisten ja hauskojen tehtävien avulla kiertotalouteen ja elintärkeään veteen. Pelit ovat vapaasti käytettävissä opetuksen tukena.

Siirry materiaalin sivulle

Lajittelupeli

Lajittelupelissä lajitellaan erilaiset roskat oikeisiin jäteastioihin. Pelissä tutustut hauskalla tavalla viemärietikettiin, jätteiden lajittelun perusteisiin ja uusiotuotteisiin.

Lajittelupeli soveltuu esimerkiksi oppitunnin lisämausteeksi tai koulun ympäristöpäivään.

Lajittelualustojen kääntöpuolella on kuva uusiotuotteesta, joka kyseisestä jätteestä valmistetaan, kun se lajitellaan oikeaan paikkaan.

Lajittelupeli (A4) sisältää ohjeen, lajittelukortit ja -alustat.

Siirry materiaalin sivulle

Lasten maapalloretki - päiväkotien matka ympäristöystävälliseen elämään

Lasten maapalloretki on alle kouluikäisille tarkoitettu ympäristötoimintaohjelma. Materiaali sisältää tehtäviä, joiden kautta lapset pääsevät itse toimimaan ympäristön hyväksi, sekä leikkejä, lauluja, pelejä ja tietoiskuja aiheisiin liittyen. Maapalloretki koostuu viidestä teemasta: jätteistä, vedestä, energiasta, hankinnoista ja ympäristöasioiden eteenpäin viemisestä. Jokaiselle teemalle on oma eläinoppaansa, joka johdattaa maapalloretkituokioihin.

Siirry materiaalin sivulle

Kotileikki

Materiaali sisältää ideoita ruokien askartelusta koti- ja kauppaleikkiin.

Siirry materiaalin sivulle

Parhaat Luonto ja Ympäristö -aiheiset StarT -projektit

Sivulta löytyy videoin esimerkkejä jo toteutetuista ja palkituista StarT-projekteista. Sopii kaikille luokka-asteille.
StarT tarjoaa tukea luma-aineiden projektioppimiseen ja palkintoja parhaille projekteille. www.start.luma.fi

Siirry materiaalin sivulle

Multaa ja mukuloita – kiertotalouden toimintamalli päiväkoteihin

Multaa ja Mukuloita -toimintamalli tutustuttaa päiväkodin lapset leikin, tarinoiden ja erilaisten tehtävien avulla ruoan kasvattamisen eri vaiheisiin aina siemenestä ruoanvalmistukseen ja kompostoimiseen. Kokonaisuus sisältää neljä tehtäväpolkua, jotka voi toteuttaa kokonaan tai soveltuvin osin. Matokompostorin perustaminen on sangen suositeltavaa kiertokulun havainnollisesti – madot voivat opettaa yllättävänkin paljon niin lapsille kuin aikuisillekin!

Siirry materiaalin sivulle

Palloässät - Monialainen oppimiskokonaisuus kestävän kehityksen tavoitteista alakoulun etäopetukseen

Monialainen oppimiskokonaisuus kestävän kehityksen tavoitteista.
Tämän sivun tehtävät on suunniteltu sopimaan alakoululaisille. Tehtäviä on myös helppo soveltaa etäopetukseen/kotikouluun.

Siirry materiaalin sivulle

Aineettomien lahjojen joulupolku

Materiaali sisältää ohjeet aineettomien lahjojen joulupolun rakentamiseen. Joulupolussa ideana on kerätä viisi palapelinpalaa ja lopuksi koota ne palapelipohjalle. Palat kuvaavat aineetonta yhdessäoloa, ja niiden avulla on tarkoitus herätellä ajatuksia vaihtoehdoille jouluiseen tavaranpaljouteen. Joulupolku on alunperin suunniteltu ja toteutettu Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen Lönnrotinkadun kauppaan, mutta sen voi rakentaa helposti myös muihin tiloihin. Materiaalissa mainitut käsinuket saa lainattua Itä-Uudenmaan jätehuolto Oy:ltä.

Siirry materiaalin sivulle

Lennu Liito-orava ja suuri mysteeri-materiaali Lennu Liito-oravan ympäristökerhoille

Materiaali Lennu Liito-oravan ympäristökerhoille, soveltuu myös koulujen iltapäivätoiminnassa käytettäväksi. Ohjelma on suunniteltu niin, että kerho kokoontuu kerran viikossa kymmenen viikon ajan. Yksi kerhokerta kestää noin 1,5 h. Materiaali sisältää jokaisella kerralla luettavan tarinan sekä harjoituksia, tehtäviä ja leikkejä. Toimintakokonaisuutta tai sen osia voi käyttää soveltaen myös yksittäisissä oppimistuokioissa sekä esiopetuksessa ja vanhempien lasten ympäristökasvatuksessa.

Siirry materiaalin sivulle

Tekotallaaja:biojätepussi sanomalehdestä

Videolla opastetaan, miten sanomalehdestä voi taitella biojätepussin. Näin hyödynnät vanhat sanomalehdet, eikä sinun tarvitse ostaa biojätepusseja erikseen.

Siirry materiaalin sivulle

Matojen maailma

Oletko koskaan pohtinut, mitä tapahtuu kaikelle biojätteelle, jonka lajittelemme omaan astiaansa? Harjoituksen avulla tutustutaan eräiden hajottajaeliöiden, eli matojen, tärkeään työhön matokompostin avulla! Matokomposti on pieni komposti, jonka voi sijoittaa vaikka keittiöön tai kylppäriin. Tarvikkeet: muovisaavi tai vanha akvaario, kanneksi muovilevy tai pahvipala, seosainetta (turvetta, olkia, maatuneita puiden lehtiä, vähän hiekkaa edistämään matojen ruoansulatusta), vettä, tunkiolieroja, biojätettä.

Siirry materiaalin sivulle