Rakkohauru
(sv: blåstång)
Fucus vesiculosus
Yleiskuvaus
Rakkolevä (myös rakkkohauru) on ruskea, toistuvasti Y-haaroittuva (dikotomisesti haarautuva) ja varreltaan litteä ruskolevä, joka kasvaa noin 10–100 cm:n korkuiseksi. Sekovarsi on nahkamainen ja luja keskiranka erottuu siinä selkeästi. Levää kannattelevat kaasurakkulat ovat tavallisia, mutta voivat puuttua yksilöistä, jotka kasvavat tuulelle ja aalloille alttiilla kasvupaikalla. Levän muoto voi vaihdella muutenkin huomattavasti suolapitoisuuden ja veden virtauksien mukaan. Voimakkaassa virtauksessa yksilöt muodostavat kurttuisia sekovarsia ja voivat saada kukkakaalimaisen rakenteen. Matalassa suolapitoisuudessa kasvavat yksilöt ovat taas tavallisesti pienempiä kuin korkeiden suolapitoisuuksien yksilöt. Lisääntymiskykyisillä levillä on haarojen kärjissä pulleita ja nystyräisiä lisääntymisreseptaakkeleita.
Tunnistaminen
Saaristomeren alueella esiintyvä Fucus radicans muistuttaa rakkolevää, mutta on kapeampi ja hennompi.
Mikroskooppiset tuntomerkit
Rakkolevä on makroskooppiselta ulkonäöltään niin lajityypillinen, ettei mikroskopiaa yleensä tarvita.
Levinneisyys Suomessa
Esiintyy koko Itämerellä Perämerta lukuun ottamatta.
Elinkierto
Monivuotinen ja kaksikotinen rakkolevä voi saavuttaa jopa 10 vuoden iän. Itämeressä on kaksi kasvultaan ja lisääntymiseltään erilaista kantaa. Toinen itiöi alkukesällä ja toinen myöhemmin syksyllä. Lisääntyminen vaatii onnistuakseen 3–4 ‰ suolapitoisuuden.
Elinympäristö
Rakkolevä kasvaa kallio- ja kivipinnoilla ja muodostaa vyöhykkeen 0,5–5 m:n syvyyteen. Kirkasvetisillä paikoilla sitä voidaan Itämerellä tavata jopa 10 m:n syvyydestä. Parhaiten levä viihtyy noin 2,5 m:n syvyydessä aallokkoisilla rannoilla.
Lisätiedot
Eliöryhmät
Uhanalaisuus Suomessa
UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)
CR Äärimmäisen uhanalainen
EN Erittäin uhanalainen
VU Vaarantunut
NT Silmälläpidettävä
LC Elinvoimainen
2019 NT - silmälläpidettävät
Säädökset
Ei säädöksiä.
