Punatulkku
(sv: domherre, en: Eurasian Bullfinch)
Pyrrhula pyrrhula
Punatulkun ääni soi kuin haikea huilu. Punamahaiset herrat ja harmaamahaiset rouvat nauttivat lintulautojen siementarjoilusta.
Tunnistaminen
Punatulkku on pullea ja pitkäpyrstöinen varpuslintu, jolla tukeva nokka, musta päälaki, harmaa selkä ja mustassa siivessä paksu poikkijuova. Koiraalla on kirkkaanpunainen vatsa, naaraalla harmaa.
Elintavat
Punatulkku syö kesäisin selkärangattomia, pesimäkauden ulkopuolella siemeniä. Punatulkku vierailee usein linturuokinnoilla.
Elinympäristö
Punatulkku pesii koko maassa, ja elää etenkin seka- ja kuusimetsissä. Lähimuuttaja, suuri osa voi talvehtia Suomessa.
Ympäristömuutoksia ja lajin ekologiaa
Tekijät, jotka vaikuttavat lajin runsauteen ja/tai käyttäytymiseen.
Vaeltava laji
Punatulkulle maistuvat pihlajanmarjat. Vuosien välillä vaihteleva marjasato vaikuttaa punatulkkumääriin syksyllä ja talvella. Punatulkkuja jää talvehtimaan Suomeen enemmän hyvän marjavuoden jälkeen. Punatulkun esiintymiseen vaikuttavat muutkin puulajit. Kun esimerkiksi vaahteralla on hyvä siemenvuosi, Suomeen voi jäädä runsaasti talvehtijoita.
Ilmastonmuutos
Ilmastonmuutos kutistaa lintujen kokoa. Suuri koko on etu kylmissä olosuhteissa, mutta koska talvet ovat lämmenneet suuresta koosta ei ole enää yhtä paljon hyötyä. Punatulkun siipi on lyhentynyt noin 1 mm ja paino pudonnut 2 g muutamassa vuosikymmenessä.
Tiesitkö tämän?
Pelkät rusinatko pullasta? Punatulkku ja järripeippo kaivelevat pihlajanmarjoista vain siemenet ja jättävät hedelmälihan syömättä. Rastaat ja tilhet taas hotkivat marjat kokonaisina, jolloin siemenet kulkeutuvat itämiskykyisinä niiden suoliston läpi, itävät paremmin ja leviävät uusille kasvupaikoille.
Tutustu lajiin vaikuttaviin tekijöihin
Uhanalaisuus Suomessa
UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)
CR Äärimmäisen uhanalainen
EN Erittäin uhanalainen
VU Vaarantunut
NT Silmälläpidettävä
LC Elinvoimainen
2019 LC - elinvoimaiset
2015 VU - vaarantuneet
2010 LC - elinvoimaiset
2000 LC - elinvoimaiset
Säädökset
Ei säädöksiä.