Piippopaksupää on kellanruskea pieni perhonen, jolla on karvainen pää ja ruumis.

Kuva Malinen, Pekka, Creative Commons Nimeä Jaa-Samoin 4.0
Piippopaksupää on nopealiikkeinen lentäjä. Se lähtee lentoon kesäkuun alkupuolella.

Kuva J. Tyllinen, Creative Commons Nimeä Ei-Kaupallinen 4.0
Koiras ja naaras ovat melkein saman näköiset. Naaras munii heinäkasville.

Kuva Olavi Niemi, Creative Commons Nimeä Ei-Kaupallinen 4.0
Piippopaksupään muna, josta kehittyvät toukat syövät monenlaisia heinäkasveja. Talvehtii toukkana.

Kuva Kimmo Silvonen, Creative Commons Nimeä Jaa-Samoin 4.0
Karvainen piippopaksupää on hyvin yleinen, koska sille riittää sopivia elinympäristöjä ja sen toukille ravintoa.

Kuva J. Tyllinen, Creative Commons Nimeä Ei-Kaupallinen 4.0
Piippopaksupää viihtyy metsien reunoilla, niityillä, avohakkuilla ja pientareilla.

Kuva Malinen, Pekka, Creative Commons Nimeä Jaa-Samoin 4.0
Kesäloma on piippopaksupään lentoaikaa. Runsaimmillaan se on kesä-heinäkuun taitteessa, ja viimeisiä yksilöitä voi nähdä vielä elokuun alussa.

Kuva J. Tyllinen, Creative Commons Nimeä Ei-Kaupallinen 4.0

Piippopaksupää

(sv: ängssmygare)

Ochlodes sylvanus

Kellanruskean perhosen karvainen pää ja vartalo vain vilahtaa, kun se lennähtelee metsänreunan kukilla.

Tunnistaminen

Yleisväriltään kellanruskea, nopealiikkeinen pienehkö päiväperhonen. Sukupuolet jokseenkin saman näköiset. Siivet yläpuolelta kellanruskeat, koiraalla kirkkaamman oranssit, ulkoreunoiltaan laajalti tummemman sävyiset, etusiipien kärjissä vaaleampia laikkuja. Siipien alapinnat vaaleammat, kellanoranssit; vaaleammat laikut erottuvat heikommin kuin yläpinnoilla.

Elintavat

Lentoaika

Keskikesän laji. Lähtee lentoon kesäkuun alkupuolella, on runsaimmillaan kesä-heinäkuun taitteessa. Lento jatkuu pitkälle heinäkuuhun, viimeisiä yksilöitä voi nähdä vielä elokuun alussa.

Ravintokasvit

Toukat syövät monenlaisia kookkaita heinäkasveja, kuten koiranheinää, metsälauhaa ja nurmipuntarpäätä. Sopivaa ravintoa on siten runsaasti tarjolla monenlaisissa elinympäristöissä.

Talvehtimismuoto

Talvehtii toukkana, koteloituu keväällä.

Elinympäristö

Piippopaksupää suosii monenlaisia puoliavoimia metsäympäristöjä, etenkin metsien reunamia ja pienialaisia niittylaikkuja. Laji viihtyy myös laajemmilla reheväkasvuisilla niityillä, avohakkuilla ja pientareilla, usein varsin avoimillakin alueilla.

Ympäristömuutoksia ja lajin ekologiaa

Tekijät, jotka vaikuttavat lajin runsauteen ja/tai käyttäytymiseen.

Yleislaji

Piippopaksupää on hyvin yleinen ja usein runsaslukuinenkin päiväperhonen, koska sille sopivia puoliavoimia ja avoimia elinympäristöjä sekä toukkien ravintokasveja on runsaasti tarjolla. Laji välttelee vain sulkeutuneita metsäalueita, niillä sitä tapaa lähinnä tienvarsilla ja avohakkuilla. Pohjois-Suomessa lajia ei esiinny.

Kotipihan luontoteot

Piippopaksupäätä on helppo auttaa ihan jokaisessa pihapiirissä, kotona tai mökillä. Laji hyötyy jo siitä, että osa pihanurmikosta jätetään kesän ajaksi niittämättä, ja heinä korjataan pois vasta syksyn lähestyessä. Tällöin piippupaksupään toukat ehtivät asettua talvilepoon. Aikuiset perhoset ruokailevat monenlaisilla kukilla, yhtä lailla istutuilla kuin yleisimmillä luonnonkukilla. Kaikenlaisten piha- ja luonnonkukkien lisäämisestä on siten niille apua.

Tiesitkö tämän?

Piippopaksupää on ulkonäkönsä puolesta helpoimmin sekoitettavissa etelänvalkotäpläpaksupäähän (Hesperiacomma ssp. comma). Näiden lajien erottaminen vaatii siipitäplien tarkempaa tarkastelua. Viimeksi mainittua lajia tavataan kuitenkin vain Ahvenanmaalla, ja se lentää loppukesällä. Tämän lajin toista alalajia, pohjanvalkotäpläpaksupäätä (ssp. catena) puolestaan esiintyy vain Käsivarren Lapin avoimilla tuntureilla. Niitä ei siten voi sekoittaa toisiinsa.

Piippopaksupää

Tunnistaminen

Elintavat

Elinympäristö

Ympäristömuutoksia ja lajin ekologiaa

Viitteet

Tutustu lajiin vaikuttaviin tekijöihin

Eliöryhmät

Uhanalaisuus Suomessa

Säädökset