Pensaskimalainen

(sv: ängshumla, en: Early bumblebee)

Bombus pratorum

Lumien sulettua lentoon nouseva pikkukimalainen. Kaikkien tarkkasilmäisten tuttava, jonka kyllä oppii tuntemaan.

Tunnistaminen

Kimalaisistamme pienimpiä ja helpoimmin tunnistettavia. Keskiruumiin etuosa eli niska on keltainen ja takaruumiin kärki oranssinpunainen, muilta osin väritys on musta. Koiraalla on lisäksi keltainen naamakarvoitus.

Sekoitettavissa lähinnä loppukesällä kivikkokimalaisen koiraisiin, joilla keltainen kaulus on kuitenkin kapeampi ja peräpään kärki syvemmän punainen.

Elintavat

Lentoaika Aikainen laji. Kuningattaret lähtevät liikkeelle heti lumien sulettua. Työläisiä alkaa kuoriutua kesäkuun puolivälistä alkaen, koiraita ja uusia kuningattaria heinäkuussa.

Ravintokasvit Lyhytkielinen laji, joten suosii erilaisia matalakukkaisia kasveja, kuten mustikkaa, puolukkaa, vadelmaa ja maitohorsmaa, puutarhoissa herukoita. Keväisin pajujen vakiovieraita.

Elinympäristö

Lajia esiintyy yleisenä sekä maatalous- että metsäalueilla. Pensaskimalainen on silti luonteenomaisimmin metsien ja metsänreunojen kimalainen, missä se on suhteellisesti runsaampi kuin muut kimalaislajit.

Tekee pesänsä heinämättääseen tai kannon- tai puunkoloihin.

Ympäristömuutoksia ja lajin ekologiaa

Tekijät, jotka vaikuttavat lajin runsauteen ja/tai käyttäytymiseen.

Yleislaji

Yksi yleisimmistä kimalaisistamme, esiintyy laajalti koko maassa. Viihtyy hyvin monenlaisissa elinympäristöissä, etenkin metsissä mutta myös pihapiireissä ja pellonreunoilla.

Tiesitkö tämän? 

Pensaskimalainen ja muut metsiemme kimalaiset ovat sopeutuneet varsin hyvin metsätalouden aiheuttamiin ympäristömuutoksiin. Ei ole selviä viitteitä siitä, että ne olisivat kärsineet esimerkiksi vanhojen metsien vähenemisestä, kuten monet muut metsiemme hyönteislajit.Tämä selittyy sillä, että kimalaisten tärkeimpiä tarpeita, eli sopivia pesäpaikkoja ja runsaasti mesikasveja, löytyy yhtä lailla myös eri-ikäisistä talousmetsistä. Avohakkuisiin perustuva metsätalous on voinut jopa hyödyttää metsiemme yleisiä kimalaislajeja, sillä avohakkuilla ja taimikoissa mesikasveja on määrällisesti paljon enemmän kuin varttuneissa metsissä. Avohakkuilla on kimalaisille myös paljon pesäpaikaksi soveliaita myyrän- tai hiirenpesiä sekä risukasoja.

Tutustu lajiin vaikuttaviin tekijöihin

Uhanalaisuus Suomessa

UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)

IUCN:n uhanalaisuusluokitukset

CR Äärimmäisen uhanalainen

EN Erittäin uhanalainen

VU Vaarantunut

NT Silmälläpidettävä

LC Elinvoimainen

2019 LC - elinvoimaiset

2010 LC - elinvoimaiset

2000 LC - elinvoimaiset

Säädökset

Ei säädöksiä.

Vuorovaikutussuhteet

Mustikka

(++) mutualismi eli yhteistoiminta

Mustikka on lyhytkielisen pensaskimalaisen mesikasvi. Pensaskimalainen pölyttää kasvin.

Puolukka

(++) mutualismi eli yhteistoiminta

Puolukka on lyhytkielisen pensaskimalaisen mesikasvi. Pensaskimalainen pölyttää kasvin.

Vadelma

(++) mutualismi eli yhteistoiminta

Vadelma on lyhytkielisen pensaskimalaisen mesikasvi. Pensaskimalainen pölyttää kasvin.

Kiiltopaju

(++) mutualismi eli yhteistoiminta

Pajut ovat lyhytkielisen pensaskimalaisen mesikasveja. Pensaskimalainen pölyttää kasvin.

Raita

(++) mutualismi eli yhteistoiminta

Raita on lyhytkielisen pensaskimalaisen mesikasvi. Pensaskimalainen pölyttää kasvin.

Maitohorsma

(++) mutualismi eli yhteistoiminta

Maitohorsma on lyhytkielisen pensaskimalaisen mesikasvi. Pensaskimalainen pölyttää kasvin.