Kuukkeli
(sv: lavskrika, en: Siberian Jay)
Perisoreus infaustus
Utelias ja ruosteenoranssin somistama rohkea lintu lähestyy Lapin laavulle seisahtunutta retkeilijää. Lennähtää jopa kädelle nappaamaan palan evästä.
Tunnistaminen
Pienin varislintumme. Pitkän pyrstön reunat ovat näkyvän ruosteenoranssit, alaperässä ja pyrstössä vaaleamman oranssia. Muutoin harmaanruskea, pää vatsaa tummempi.
Elintavat
Kuukkeli on kaikkiruokainen, sille maistuvat selkärangattomat eläimet, siemenet, marjat, muiden lintujen munat ja pienet poikaset. Kuukkeli piilottelee syksyllä ruokaa vanhojen puiden kaarnankoloihin ja jäkälien sekaan, joiden turvin se selviää talvesta. Elintavoiltaan se muistuttaakin isoa lapintiaista. Kuukkeli vierailee linturuokinnoilla ja voi oppia hakemaan ihmisiltä ruokaa.
Elinympäristö
Kuukkeli pesii enää Suomen pohjoisosissa, lähinnä Oulun ja Kainuun seudulta pohjoiseen. Sen reviirillä on vanhaa naavaista havumetsää, jossa se pesii. Kuukkelin laajan reviirin tulee olla yhtenäistä metsää. Paikkalintu.
Ympäristömuutoksia ja lajin ekologiaa
Tekijät, jotka vaikuttavat lajin runsauteen ja/tai käyttäytymiseen.
Metsätalous
Kuukkeli on monin paikoin kadonnut eteläisestä Suomesta pitkällä aikavälillä ja sen levinneisyys on supistunut koko maassa. Syynä on voimallinen metsänkäsittely ja elinympäristöjen häviäminen. Pohjois-Suomessa kuukkelin tilanne on parempi, vaikka sielläkin sitä uhkaa liian voimakas metsätalous.
Tehostuneen metsänkäsittelyn takia iäkkäät havumetsät vähenevät ja metsäalueet pirstoutuvat pienempiin osiin. Näiltä alueilta kuukkeli ei löydä tarpeeksi syötävää, mistä johtuu lajin ahdinko. Kuukkeli tarvitsee elääkseen laajempia yhtenäisiä metsiä, jotka tarjoavat riittävästi ruokaa, mutta myös suojaa pedoilta.
Tiesitkö tämän?
Avoimella paikalla haukka erottaa selvästi kuukkelin, joka myös pakenee kehnona lentäjänä huonosti – siksi kuukkelit eivät ylitä aukeita, ellei ole pakko. Kuusenlatvasta petolinnun havaitessaan kuukkeli pudottautuu kuin kivi metsän suojiin.Metsässä haukka ei saa kuukkelia kiinni, koska se liikkuu ketterästi puiden oksistossa.
Kuukkeli voi elää samassa metsässä koko elämänsä. Se on äärimmäinen paikkalintu, joka ei muuta eikä vaella. Monet kuukkelit siirtyvät vain muutamia kilometrejä synnyinreviiriltään perustaessaan omaa reviiriään.
Tutustu lajiin vaikuttaviin tekijöihin
Uhanalaisuus Suomessa
UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)
CR Äärimmäisen uhanalainen
EN Erittäin uhanalainen
VU Vaarantunut
NT Silmälläpidettävä
LC Elinvoimainen
2019 NT - silmälläpidettävät
2015 NT - silmälläpidettävät
2010 NT - silmälläpidettävät
2000 NT - silmälläpidettävät
Säädökset
Uhanalaisten lajien esiintymien turvaaminen metsätaloudessa – Lajiturva-hankkeessa 2019–2021 laadittu lajiluettelo
Lajiturva-hankkeen 2019–2021 tavoitteena oli lisätä lajiesiintymätiedon avulla sellaisten metsän- ja luonnonhoitoratkaisujen käyttöä, joilla turvataan uhanalaisten lajien esiintymiä ja populaatioita. Hankkeessa laadittiin lajiluettelo. Lajiluettelossa on mukana vuoden 2019uhanalaisuuden arvioinnissa uhanalaiseksi (CR,EN,VU) ja silmälläpidettäväksi (NT) luokiteltuja lajeja.Lisäksi mukana on muutama lakisääteisesti suojeltu elinvoimainen (LC) laji.
Alueellisesti uhanalainen 2020 - 2a Eteläboreaalinen, Lounaismaa ja Pohjanmaan rannikko
Alueellinen uhanalaisuusarviointi 2020 on tehty valtakunnallisessa arvioinnissa elinvoimaisiksi (LC) ja silmälläpidettäviksi (NT) luokitelluille sammal-, putkilokasvi-, sieni-, jäkälä-, perhos- ja lintulajeille. Alueellisesti uhanalaiseksi arvioidut lajit on merkitty luokkaan RT (Regionally Threatened).
Alueellisesti uhanalainen 2020 - 2b Eteläboreaalinen, Järvi-Suomi
Alueellinen uhanalaisuusarviointi 2020 on tehty valtakunnallisessa arvioinnissa elinvoimaisiksi (LC) ja silmälläpidettäviksi (NT) luokitelluille sammal-, putkilokasvi-, sieni-, jäkälä-, perhos- ja lintulajeille. Alueellisesti uhanalaiseksi arvioidut lajit on merkitty luokkaan RT (Regionally Threatened).
Alueellisesti uhanalainen 2020 - 3a Keskiboreaalinen, Pohjanmaa
Alueellinen uhanalaisuusarviointi 2020 on tehty valtakunnallisessa arvioinnissa elinvoimaisiksi (LC) ja silmälläpidettäviksi (NT) luokitelluille sammal-, putkilokasvi-, sieni-, jäkälä-, perhos- ja lintulajeille. Alueellisesti uhanalaiseksi arvioidut lajit on merkitty luokkaan RT (Regionally Threatened).
Alueellisesti uhanalainen 2020 - 3b Keskiboreaalinen, Pohjois-Karjala–Kainuu