Ketokimalainen

(sv: haghumla, en: Shrill carder bee)

Bombus sylvarum

Pieni keltaharmaaturkkinen kimalainen, jonka pitkä kieli yltää puna-apilan mesitarjoilulle.

Tunnistaminen

Kellanharmaan karvainen pieni kimalainen, jolla on oranssi takaruumiin kärki.

Eroaa väritykseltään tyypillisistä kimalaisista, muistuttaen enemmän joitain erakkomehiläisiä. Helppo sekoittaa niihin myös siksi, että laji on kimalaisista pienimpiä.

 

Pään sekä keskiruumiin takaosan karvoitus ovat kellanharmaita, mutta harmaan keskelle jää leveä musta vyö. Takaruumis näyttää raidalliselta siten, että sen etuosassa vuorottelevat kellanharmaat ja mustat raidat. Paras tuntomerkki on takaruumiin kärki, joka on karvoitukseltaan oranssinpunainen. Lentoääni on muita kimalaisia korkeampi.

Elintavat

Lentoaika

Myöhäinen laji, jonka kuningattaret lähtevät liikkeelle vasta touko-kesäkuun taitteessa. Työläiset ovat runsaimmillaan loppukesällä, viimeisiä yksilöitä näkee vielä syyskuussakin. Yhteiskunnat ovat pienempiä kuin muilla kimalaisilla, työläisiä on yleensä vain parikymmentä.

Ravintokasvit

Pitkäkielinen laji, joka suosii erilaisia keski- ja loppukesällä kukkivia syvätorvisia mesikasveja, kuten puna-apilaa, peippejä ja pähkömöitä sekä ahdekaunokkia. Puutarhoissa suosii esimerkiksi minttua, laventelia ja iisoppia.

Elinympäristö

Lajia esiintyy etelärannikon läheisyydessä melko harvalukuisena erilaisilla kukkarikkailla niityillä ja joutomailla, monesti myös rakennetuilla alueilla ja pihapiireissä. Tekee pesänsä lähelle maanpintaa, usein myyrien talvipesiin tai heinämättäisiin.

Ympäristömuutoksia ja lajin ekologiaa

Tekijät, jotka vaikuttavat lajin runsauteen ja/tai käyttäytymiseen.

Erikoistunut laji

Ketokimalaisella on useimpia muita kimalaisia pidempi kieli, minkä vuoksi se suosii etenkin syvätorvisia mesikasveja. Se on siten ravinnonkäytöltään erikoistuneempi kuin useimmat muut kimalaislajit. Etelämpänä Euroopassa ketokimalainen on paikoin harvinaistunut, ja tämän syyksi on arveltu juuri syväkukkaisten mesikasvilajien vähenemistä. Erikoistuminen onkin monesti lajin kannalta riski, jos niiden elinympäristö merkittävästi muuttuu.

Maatalous

Pitkäkieliset kimalaislajit kuten keto- ja hevoskimalainen pölyttävät mm. puna-apilaa, joka on tärkeä rehukasvi. Ruotsissa ja Tanskassa on havaittu puna-apilan siementuotannon heikentyneen viimeisen vuosisadan aikana.Samaan aikaan pitkäkieliset kimalaislajit ovat harvinaistuneet alueilla tuntuvasti. Tätä pidetään ainakin yhtenä syynä puna-apilan heikentyneeseen siementuottoon. Tämä havainto tuo näkyväksi sen, että kimalaiset ja muut pölyttäjät ovat maataloudelle hyvin tärkeä voimavara.

Tiesitkö tämän? 

Ketokimalainen on maassamme melko uusi tulokas.Ensimmäiset löydöt lajista tehtiin 1930-luvulla Kaakkois-Suomesta, minkä jälkeen se on levinnyt etelärannikkoa pitkin Turun seudulle asti, ja sisämaassa noin Tampereen tasalle. Laji viihtyy varsin hyvin kaupunkiympäristöissä monenlaisilla avoimilla joutomailla ja pihapiireissä. Sitä esiintyykin melko yleisenä esimerkiksi Helsingissä.

Uhanalaisuus Suomessa

UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)

IUCN:n uhanalaisuusluokitukset

CR Äärimmäisen uhanalainen

EN Erittäin uhanalainen

VU Vaarantunut

NT Silmälläpidettävä

LC Elinvoimainen

2019 LC - elinvoimaiset

2010 LC - elinvoimaiset

2000 LC - elinvoimaiset

Säädökset

Ei säädöksiä.