Kataja

(sv: en)

Juniperus communis

Yleiskuvaus

Levinneisyys Suomessa

Yleinen koko maassa lukuunottamatta puurajan yläpuolisia tunturialueita.

Kasvumuoto

Ainavihanta pensas tai pieni puu. Tavallisesti pensasmainen, etenkin saaristossa ja tuntureilla usein maanmyötäinen.

Koko

Yleensä 0,5–6 m korkea, harvemmin puumainen ja jopa 15 m korkea (”pylväskataja”).

Lehti

Lehdet neulasmaiset, jäykät ja leveätyviset, 10–20 mm pitkät, kolmittain versolla.

Kukka

Kaksikotinen. Kukat 1-neuvoiset, kehättömät, suomumaisten lehtien (peitinsuomujen) hangassa.

Elinympäristö

Kangasmetsissä, kallioilla, laidunmailla ja tienvierillä, lettosoilla. Vaatii valoa.

Lisätiedot

Marjat ovat lievästi myrkyllisiä. Myös koristekasvi.

”Puumaisen ja pylväsmäisen katajan ottaminen koristepuuna tai -oksana kaupan pitämistä varten samoin kuin niiden koristepuuna tai oksana kaupaksi tarjoaminen on kielletty (ei Ahvenanmaalla); mainittujen katajien ottaminen puuaineksen jalostamiseksi sekä tähän tarkoitukseen kaupaksi tarjoaminen ja myyminen on kuitenkin sallittu. Ahvenanmaalla yli 6 m korkeat katajat ovat rauhoitettuja.” (Luonnonsuojelulaki)

Eliöryhmät

Uhanalaisuus Suomessa

UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)

IUCN:n uhanalaisuusluokitukset

CR Äärimmäisen uhanalainen

EN Erittäin uhanalainen

VU Vaarantunut

NT Silmälläpidettävä

LC Elinvoimainen

2019 LC - elinvoimaiset

2010 LC - elinvoimaiset

Säädökset

Putkilokasvien toiminnallinen monimuotoisuus – SUMI-hankkeessa 2022 laadittu luettelo