Kartanokimalainen
(sv: hushumla, en: Tree bumblebee)
Bombus hypnorum
Nimensä mukaan tämä ruskeaselkäinen kimalainen ei pesi maassa, vaan kartanossa!
Tunnistaminen
Kartanokimalainen on väritykseltään ruskea-musta-valkoinen. Sen selkäpuoli ja päälaki ovat punaruskeita, takaruumiin kärki on valkoinen ja muutoin se on musta.
Elintavat
Lentoaika Aikainen laji. Kuningattaret lähtevät liikkeelle heti lumien sulettua. Työläisiä alkaa kuoriutua kesäkuun puolivälistä alkaen, koiraita ja uusia kuningattaria heinäkuussa.
Ravintokasvit Lyhytkielinen laji, joten ruokailee erilaisilla matalakukkaisilla kasveilla, puutarhoissa esimerkiksi omenalla, vadelmalla ja viinimarjoilla.
Elinympäristö
Kartanokimalainen pesii mieluiten rakennuksiin ja siksi sitä tavataan yleisesti pihoissa ja puutarhoissa. Metsäseuduilla se pesii puunkoloihin tai linnunpönttöön. Kartanokimalainen ei tee pesäänsä maahan, vaan se on ainoa kimalaislaji, joka pesii rakennuksissa.
Ympäristömuutoksia ja lajin ekologiaa
Tekijät, jotka vaikuttavat lajin runsauteen ja/tai käyttäytymiseen.
Yleislaji
Kartanokimalainen on levinnyt ihmisten mukana tehokkaasti kaikenlaisiin elinympäristöihin Suomessa ja eri puolilla maailmaa.
Ilmastonmuutos
Laji hyötynee ilmastonmuutoksesta, kuten useimmat muutkin kimalaiset. Lajin talvehtiminen helpottuu, kun talvet lyhenevät ja lauhtuvat.
Kotipihan luontoteot
Kartanokimalaiselle on tarjolla runsaasti pesäpaikkoja, joten sitä ei tarvitse tältä osin auttaa. Sen elinoloja voi parantaa ylläpitämällä puutarhaa, jossa on tarjolla runsaasti kukkivia mesikasveja keväästä syyskesään asti.
Tiesitkö tämän?
Ampiaiset pesivät kartanokimalaisen tavoin yleisesti rakennuksiin. Kartanokimalaisen kanssa ihmisten on kuitenkin huomattavasti helpompi elää, sillä kimalaiset ovat pesällään selvästi rauhallisempia kuin ampiaiset. Kimalainen pistää erittäin harvoin, lähinnä jos sen ottaa käteen tai astuu päälle.
Tutustu lajiin vaikuttaviin tekijöihin
Eliöryhmät
Uhanalaisuus Suomessa
UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)
CR Äärimmäisen uhanalainen
EN Erittäin uhanalainen
VU Vaarantunut
NT Silmälläpidettävä
LC Elinvoimainen
2019 LC - elinvoimaiset
2010 LC - elinvoimaiset
2000 LC - elinvoimaiset
Säädökset
Ei säädöksiä.
Vuorovaikutussuhteet
Vadelma
(++) mutualismi eli yhteistoiminta
Vadelma on lyhytkielisen kartanokimalaisen mesikasvi. Kartanokimalainen pölyttää kasvin.
Metsäomenapuu
(++) mutualismi eli yhteistoiminta
Omena on juhannuskimalaisen mesikasvi. Juhannuskimalainen pölyttää kasvin.
