Hömötiainen
(sv: talltita, en: Willow Tit)
Poecile montanus
Kun yleisestä tulee harvinainen. Vielä vuosituhannen alussa metsän yleisimpiin lintuihin kuulunut hömötiainen on suuressa vaarassa hävitä.
Tunnistaminen
Talitiaista pienempi, melko isopäiseltä ja paksuniskaiselta näyttävä. Yleisväriltään harmaa, selkä vatsapuolta tummempi. Valkoinen poski, musta päälaki ja kurkkulappu.
Elintavat
Hömötiainen syö erilaisia selkärangattomia, kuten hyönteisiä ja hämähäkkejä. Syksyllä hömötiaiset tekevät satoja ruokakätköjä puiden rungoilla ja oksilla kasvaviin naavoihin, luppoihin ja päällysjäkäliin, joiden turvin se selviää talven ankarimmista ajoista. Myöhäistalvella selkärangattomien eläinten määrä on suurin oksilla, joissa on eniten jäkälää, joten niistä on hyvä ruokailla. Talvella riittävä ravinnonsaanti on pullonkaula selviytymiselle, sillä hömötiainen tarvitsee ravintoa yli oman painonsa verran. Hömötiainen vierailee ajoittain myös lintulaudoilla.
Elinympäristö
Hömötiainen on metsälaji ja pesii kaikenlaisissa havu- ja sekametsissä. Se suosii luonnontilaisen kaltaisia, vanhoja ja varttuneita metsiä. Hömötiainen kaivertaa itse pesäkolonsa lahoon lehtipuupökkelöön – uuden kolon joka kevät. Talvella, kun elämä on sinnittelyä, metsäalueen laadulla on suuri merkitys. Parhaat piilopaikat hömötiaisen keräämille talvivarastoille löytyvät vanhempien puiden rungoilla runsaina kasvavista jäkälätupsuista. Paikkalintu, nuoret yksilöt muuttavat lyhyitä matkoja.
Ympäristömuutoksia ja lajin ekologiaa
Tekijät, jotka vaikuttavat lajin runsauteen ja/tai käyttäytymiseen.
Lajien vuorovaikutus
Hömötiaiset muodostavat loppukesällä ja syksyllä sekaparvia muiden metsälintujen, kuten töyhtötiaisten, kuusitiaisen, hippiäisten ja puukiipijöiden, kanssa. Parvessa kulkevat hömötiaiset huomaavat varpuspöllön tai muun vaaran varmemmin kuin yksin liikkuvat. Näin niille jää enemmän aikaa ruokailuun, mikä on elintärkeää juuri talvisaikaan. Hyönteisiä syövän metsälinnun kannan romahdus kertoo myös metsän hyönteisten tilasta.
Metsätalous
Suomen runsaimpiin lajeihin kuulunut hömötiainen on taantunut 2000-luvulla erittäin uhanalaiseksi. Viimeaikaista vähenemistä on edeltänyt pitkä taantuma. Kannan kehitystä on seurattu tiiviisti 1970-luvulta asti. Syynä romahdukseen on liian voimakas metsätalous.
Avohakkuiden myötä hömötiaisen elinympäristö katoaa vuosikymmeniksi, vaikka metsä kasvatetaankin takaisin. Talvesta selviytyminen on tärkein asia hömötiaisen kannankehitykselle. Mitä enemmän talvireviirillä on hakkuualueita ja nuorta metsää, sitä heikommin hömötiaiset selviävät talvesta. Vanhempi metsä tarjoaa talvella paremmin ravintoa.
Pesimäaikaan pieni tiainen pystyy kovertamaan pesäkolonsa vain riittävään pehmeään lahopuuhun, joka on yleensä koivupökkelö. Jos harvennushakkuissa poistetaan tai kaadetaan kaikki hömötiaisen pesäpaikoiksi tarvitsemat lahot lehtipuut, saattaa hömötiaisella olla useampi vuosikymmen pula pesäpaikoista.
Hömötiainen kärsii elinympäristöjen vähenemisen lisäksi niiden pirstoutumisesta, varsinkin eteläisessä Suomessa sopivat metsät ovat entistä enemmän hajallaan ja pienempinä saarekkeina. Tiaisten on lennettävä pidempiä matkoja löytääkseen riittävästi ravintoa, mikä näkyy heikompana poikastuottona. Lisäksi hakkuuaukeita ylittävät linnut ovat helppo saalis petolinnuille.
Tiesitkö tämän?
Hömötiaisen väheneminen on yhden lajin osalta suurimpia muutoksia suomalaisessa linnustossa. Vielä 1940-luvulla hömötiainen oli monin paikoin eteläisessä Suomessa kaikista yleisin talvilintu. Tavallisten metsälintujen kato on merkki metsiemme perustavanlaatuisesta muutoksesta. Myös sadat muut metsälajit ovat uhanalaisia. Tutkimusten mukaan lajiköyhät metsät sietävät lajirikkaita huonommin poikkeustilanteita, kuten kuivuutta ja tuhohyönteisten massaesiintymisiä. Miten talousmetsät selviävät ilmastonmuutoksesta, jonka myötä poikkeusolot yleistyvät?
Tutustu lajiin vaikuttaviin tekijöihin
Uhanalaisuus Suomessa
UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)
CR Äärimmäisen uhanalainen
EN Erittäin uhanalainen
VU Vaarantunut
NT Silmälläpidettävä
LC Elinvoimainen
2019 EN - erittäin uhanalaiset
2015 VU - vaarantuneet
2010 LC - elinvoimaiset
2000 LC - elinvoimaiset
Säädökset
Uhanalaiset lajit (LSA 1997/160, liite 4 2021/521)
Luonnonsuojeluasetuksella voidaan säätää uhanalaiseksi lajiksi sellainen luonnonvarainen eliölaji, jonka luontainen säilyminen Suomessa on vaarantunut.
Uhanalaisten lajien esiintymien turvaaminen metsätaloudessa – Lajiturva-hankkeessa 2019–2021 laadittu lajiluettelo
Lajiturva-hankkeen 2019–2021 tavoitteena oli lisätä lajiesiintymätiedon avulla sellaisten metsän- ja luonnonhoitoratkaisujen käyttöä, joilla turvataan uhanalaisten lajien esiintymiä ja populaatioita. Hankkeessa laadittiin lajiluettelo. Lajiluettelossa on mukana vuoden 2019 uhanalaisuuden arvioinnissa uhanalaiseksi (CR,EN,VU) ja silmälläpidettäväksi (NT) luokiteltuja lajeja. Lisäksi mukana on muutama lakisääteisesti suojeltu elinvoimainen (LC) laji.