Harakka
(sv: skata, en: Eurasian Magpie)
Pica pica
Hieno herra harakka – valkea paita, hohtoa mustassa takissa. Rakentaa pesäkseen komean risulinnan, jossa on katto ja savilattia!
Tunnistaminen
Harakka on helppo tuntea! Se on pitkäpyrstöinen mustavalkoinen lintu, jolla valkoista on lähinnä siiven tyvellä ja vatsan keskiosissa, sekä siipisulissa (jotka näkyvät lennossa). Pyrstössä ja siivissä on sinistä metallinhohtoa.
Elintavat
Harakka on kaikkiruokainen. Se syö suuria selkärangattomia, muiden lintujen munia ja pieniä poikasia. Lisäksi se etsii ruokaa ihmisten läheisyydestä ja kaatopaikoilta.
Elinympäristö
Harakka on ihmisen läheisyydessä viihtyvä lintu. Se pesii etenkin kaupungeissa, taajamissa ja maaseudulla. Harakka tekee suuren risupesän puuhun tai tiheään pensaaseen. Paikkalintu.
Ympäristömuutoksia ja lajin ekologiaa
Tekijät, jotka vaikuttavat lajin runsauteen ja/tai käyttäytymiseen.
Jätehuolto
Harakan pesimäkanta Suomessa on taantunut jyrkästi 2000-luvun aikana. Vähenemisen taustalla on ainakin jätehuollon tehostuminen. Maakuntien pienet kaatopaikat ovat vähentyneet, kun jätehuoltoa on keskitetty yhä suurempiin yksiköihin ja lintujen pääsy ruokaan on hankaloitunut.
Tiesitkö tämän?
Harakan pesänrakennus on taidonnäyte! Pallomaisessa pesässä on kaksi kulkuaukkoa sekä katto ja pesämalja on muovattu savesta. Rakennustyö saattaa kestää useita kuukausia ennen pesinnän alkua.
Tutustu lajiin vaikuttaviin tekijöihin
Uhanalaisuus Suomessa
UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)
CR Äärimmäisen uhanalainen
EN Erittäin uhanalainen
VU Vaarantunut
NT Silmälläpidettävä
LC Elinvoimainen
2019 NT - silmälläpidettävät
2015 LC - elinvoimaiset
2010 LC - elinvoimaiset
2000 LC - elinvoimaiset
Säädökset
EU:n lintudirektiivin II/B-liite
Lajit, joiden metsästäminen voidaan sallia Suomessa (jäsenmailla omat luettelot), mikäli kansallinen lainsäädäntö sallii sen. Jäsenvaltioiden on varmistettava ettei metsästys vaaranna lajin suojelutoimenpiteitä niiden levinneisyysalueella.
Rauhoittamaton eläin (Metsästyslaki 1993/615)
Metsästyslaissa luetellut rauhoittamattomat eläimet.