Ahven
(sv: abborre, en: Perch)
Perca fluviatilis
Yleiskuvaus
Suomen kansalliskala ahven on vesiemme yleisin kala, jonka tunnistaa sen raidallisesta värityksestä, punertavista evistä ja piikikkäästä tuntumasta.Paino tavallisesti 100–400 g. Yli kahden kilon yksilöt ovat meillä harvinaisia, mutta suurimmat maailmalla pyydetyt yksilöt ovat olleet jopa noin neljän kilon painoisia. Ahven on väritykseltään vihertävä ja pystyraidallinen. Vatsa-, perä- ja pyrstöevät ovat kirkkaan punertavia. Väritys vaihtelee elinympäristön mukaan ja tummavetisten lampien ahvenet voivat olla lähes mustia. Ahvenella on kaksi selkäevää, joissa on yleensä 14 terävää ruotoa. Etummaisen selkäevän reunassa on tyypillisesti tumma laikku. Suomut ovat kampasuomuja.
Tunnistaminen
Samannäköisiä lajeja: kuha, kiiski.Ahvenen värikäs ulkoasu erottaa sen kuhasta ja kiiskestä. Kiisken selkäevät ovat lisäksi yhteen kasvaneet, kun ahvenella ne ovat erillään.
Levinneisyys Suomessa
Tavataan koko Suomessa avomerta ja tunturilampia lukuun ottamatta.
Alkuperä ja yleislevinneisyys
Eurooppa ja Pohjois-Aasia.
Elinkierto
Kutu alkaa aikaisin keväällä jäidenlähdön jälkeen matalissa rantavesissä niiden lämmettyä 5–7-asteisiksi. Ahven laskee mätinsä erityisenä nauhana kasvien, kivien tai uppopuiden päälle. Kevään edetessä ahvenen kutu siirtyy syvempiin vesiin. Parin viikon kuluttua kuoriutuvat poikaset ovat 6–7 millimetrin mittaisia. Noin vuorokauden kuluttua poikaset siirtyvät rannasta avovesialueelle veden pintakerrokseen. Kasvaessaan poikaset siirtyvät takaisin rantavesiin. Vanhin Suomessa tavattu ahven oli 29-vuotias.
Elintavat
Ahven viihtyy hyvin parvissa. Se suosii lämmintä vettä ja hakeutuu kesäisin matalille alueille. Ahven on kaikkiruokainen. Poikasten ravinto koostuu eläinplanktonista ja keskenkasvuiset ahvenet syövät lähinnä pohjaeläimiä. Kasvaessaan ahven siirtyy yhä enemmän kalaravintoon.
Elinympäristö
Ahven on elinympäristönsä suhteen vaatimaton joka paikan kala. Se sietää laajasti erilaisia lämpötiloja ja happamoitumista. Ahventa esiintyy meillä kaikenlaisissa järvissä, Itämeressä ja jvirtavesissä. Ahven suosii lämmintä vettä.
Eliöryhmät
Uhanalaisuus Suomessa
UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)
CR Äärimmäisen uhanalainen
EN Erittäin uhanalainen
VU Vaarantunut
NT Silmälläpidettävä
LC Elinvoimainen
2019 LC - elinvoimaiset
2010 LC - elinvoimaiset
2000 LC - elinvoimaiset
Säädökset
Ei säädöksiä.
