Yleisiä ohjeita sivuston käyttöön

MAPPAn sisällöt on pääsääntöisesti tarkoitettu opetus-, kasvatus- ja nuorisotyöhön. Sisältöjen edelleen julkaiseminen tai kaupallinen käyttö ilman tekijän lupaa on kielletty. Jokainen MAPPAn julkaisijataho ja käyttäjä vastaavat itse lisäämästään sisällöstä. Kukin MAPPAn käyttäjä arvioi itse materiaalin tai palvelun sopivuuden kuhunkin käyttötarkoitukseen. Tutustu MAPPA.fi-palvelun käyttöehtoihin ja tietosuojaselosteeseen.

Lisää vain sisältöjä, joiden julkaisemiseen sinulla on lupa. Tekijänoikeuksista säädetään tekijänoikeuslaissa ja tekijänoikeusasetuksessa. Tutustu tekijänoikeuden perusteisiin tarkemmin esimerkiksi Kopioston Tekijänoikeuden ABC:n avulla.

MAPPAsta löydät kattavasti materiaalit, koulutukset, tapahtumat ja muut palvelut ympäristökasvatukseen, kestävän elämäntavan taitojen opettamiseen sekä ulko-opetuksen tueksi eri ikäryhmille ja useisiin eri käyttötarkoituksiin. Voit esimerkiksi hakea hakusanalla, selata teemareppujen materiaaleja, tutustua oman alueesi palveluihin sekä ajankohtaisiin tapahtumiin ja koulutuksiin. Käytä myös rajausominaisuutta hakutuloksesi parantamiseksi!

Rekisteröitymällä palveluun  voit myös merkitä suosikkimateriaalisi, koota teemareppuja tai jakaa itse tuottamaasi sisältöä muille. MAPPAssa on jo yli 300 materiaalien tuottajaa eli julkaisijatahoa.

Teemareput sekä MOK- ja OPS-työkalut mahdollistavat erilaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelun. Valmiit oppimiskokonaisuudet ovat kaikkien MAPPAn käyttäjien hyödynnettävissä. Teemareppuihin voi koota mitä tahansa MAPPAn materiaaleja ja MOK-työkalulla voi yhdistää useita eri teemareppuja samaan monialaiseen oppimiskokonaisuuteen. OPS-työkalun avulla materiaali voidaan linkittää opetussuunnitelmien tavoitteisiin.

Uudet materiaalit ja vanhojen materiaalien päivitykset ovat tervetulleita. Näin materiaalipankin sisältö säilyy mahdollisimman kattavana ja käyttäjäkunnan tarpeita vastaavana. Voit myös antaa vinkkejä uusista materiaaleista ja palveluista lähettämällä meille palautetta.

MAPPA.fi -palvelua ylläpitää Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry.

Ohjeita

Materiaalit

Pikaopas: Näin haet materiaaleja

PERUSHAKU: Kirjoita hakusana ja klikkaa ”Hae”.

Voit myös etsiä kohderyhmällesi materiaaleja ilman hakusanaa: valitse kohderyhmä pudotusvalikosta ja klikkaa ”Hae”.

Kun syötät useita hakusanoja, haku etsii kaikki materiaalit, joiden asiasanana on joku hakusanoista. Voit myös kirjoittaa hakusanan sekä yksikössä että monikossa, esimerkiksi kettu ketut.

Jos hakutuloksia on paljon, kannattaa hakua rajata vasemmalla puolella olevilla rajausehdoilla: valittavana on kohderyhmän lisäksi käyttötarkoitus, soveltuvuus oppiaineisiin, materiaalin kieli, julkaisumuoto, julkaisijataho sekä materiaalin julkisuus.

Hakutulosten yläpuolella olevalla ”Järjestä” -painikkeella voit muuttaa hakutulosten järjestystä: osuvimmat ensin tai julkaisuajankohdan mukaan.

Valitsemasi materiaalin tiedot ja linkin aineistoon saat näkyviin klikkaamalla ”Lue lisää”. Materiaalin luettelokortilta näet kunkin materiaalin luokittelutiedot linkkeinä, joista pääset muihin ko. luokitusta vastaaviin materiaaleihin. Myös materiaalin asiasanat toimivat linkkeinä.

Vinkki: kun olet kirjautuneena MAPPAan ja etsit materiaaleja, voit tallentaa omat suosikkisi materiaalin oikealla puolella olevaa tähteä klikkaamalla. Omiin suosikkeihisi pääset yläpalkista kohdasta ”omat materiaalit”

Pikaopas: Materiaalin lisääminen

Huom.! Voit lisätä MAPPA.fi- palveluun vain sellaisia materiaaleja, joihin sinulla on oikeudet. Kukin julkaisija on vastuussa oman materiaalinsa sisällöstä, laadusta, paikkansapitävyydestä ja päivittämisestä.

  • Kirjaudu MAPPAan (klikkaa ikonia oikeassa yläkulmassa ja ”Kirjaudu sisään”)
  • Valitse ylimmästä palkista ”Omat materiaalit”
  • Valitse ”Uusi materiaali” vasemmasta palkista ja täytä materiaalin perustiedot, materiaalin sisällön luokitukset sekä materiaalin käyttöön liittyvät tiedot. Mikäli materiaalisi ei ole vielä verkossa, voit ladata sen pdf-tiedostona MAPPA:an (max. 128MB).
  • Valitse lopuksi ”Tallenna”.
  • Materiaalisi tulee näkyviin MAPPA.fi- palveluun heti kun ylläpito on sen hyväksynyt.

Rekisteröityminen

Rekisteröitymällä MAPPA.fi -palveluun pääset:

  • lisäämään omia materiaalejasi kaikkien käytettäväksi
  • tallentamaan suosikkimateriaalisi kirjanmerkeiksi
  • kokoamaan omia teemareppuja ja monialaisia oppimiskokonaisuuksia (MOK)
  • lisäämään omia palveluja palveluhakuun
  • lisäämään tapahtumia kalenteriin

Pikaopas: Näin rekisteröidyt

  1. Valitse yläpalkista oikean puoleinen ikoni ja valitse pudotusvalikosta ”Rekisteröidy tästä”
  2. Täytä tiedot. Mikäli haluat luoda organisaatiollesi / koulullesi oman julkaisijataho, laita ko. kohtaan rasti ja täytä julkaisijatahon tiedot. Klikkaa lopuksi ”Rekisteröidy”. Saat kutsuviestin sähköpostiisi. HUOM! Kutsulinkin lähettäminen tehdään manuaalisesti ja vain arkipäivinä, joten varauduthan pieneen viiveeseen. Tunnusten myöntämisestä vastaa Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto. Joskus kutsuviestit suodattuvat roskaposteihin, joten tarkistathan myös roskapostilaatikkosi.
  3. Tee käyttäjätunnus sähköpostiin saamasi ohjeen mukaan
  4. Kirjaudu MAPPA.fi -palveluun

Palveluhaku ja kalenteri

Pikaopas: Eri tapoja käyttää palveluhakua

  1. Tutki karttaa zoomaamalla haluamillesi alueille ja klikkaa auki palveluja kartalta. Huomaa että paikasta riippumattomat palvelut eivät näy kartalla, vaan listana kartan alapuolella.
  2. Hae palveluja rajaamalla alueen, kohderyhmän tai tarjolla olevan palvelun perusteella. Jos etsit tiettyä palvelua, voit etsiä myös hakusanalla. Hakutulokset voit valita näytettäväksi joko kartalla tai listana.

Pikaopas: Eri tapoja käyttää kalenteria

  1. Voit etsiä erilaisia tapahtumia rajaamalla tapahtumia kategorian, kohderyhmän, alueen tai tapahtuman maksuttomuuden mukaan.
  2. Jos etsit tiettyä tapahtumaa, voit käyttää hakusanaa.
  3. Huom.! Ajankohdasta riippumattomat tapahtumat on listattu kalenterin alapuolelle!

Pikaopas: Palvelun lisääminen MAPPAan

  1. Kirjaudu sisään MAPPAan ja valitse ylimmästä palkista ”Omat palvelut” ja sen jälkeen vasemmasta sivupalkista ”Uusi palvelu”
  2. Kirjoita palvelun perustiedot. Mikäli haluat palvelun näkyvän myös MAPPAn ruotsin (ja/tai englannin) kielisillä sivuilla, lisää perustiedot myös näillä kielillä. Jokainen palvelu viedään siis erikseen. Esimerkiksi jos tarjoatte kanoottivuokrausta, luontopolkua ja koulutusta opettajille, pitää luoda 3 eri palvelua. Mikäli julkaiset palvelun organisaatiosi nimellä, valitse palvelun julkaisijatahoksi oman nimesi sijaan organisaatiosi. Tällöin saat automaattisesti täytettynä organisaation tiedot myös seuraavalle sivulle.
  1. Lisää palvelun yhteystiedot sekä luokitus.
  2. Palvelusi tulee näkyviin MAPPA.fi -palveluun heti kun ylläpito on ehtinyt sen hyväksyä.

Pikaopas: Kalenterimerkinnän lisääminen

  1. Kirjaudu sisään MAPPAan ja valitse ylimmästä palkista ”Omat tapahtumat” ja sen jälkeen vasemmasta sivupalkista ”Uusi tapahtuma”
  2. Kirjoita tapahtuman perustiedot. Mikäli haluat tapahtuman näkyvän myös MAPPAn ruotsin (ja/tai englannin) kielisillä sivuilla, lisää perustiedot myös näillä kielillä. Mikäli julkaiset tapahtuman organisaatiosi nimellä, valitse tapahtuman julkaisijatahoksi oman nimesi sijaan organisaatiosi. Tällöin saat automaattisesti täytettynä organisaation tiedot myös seuraavalle sivulle.
  3. Lisää tapahtuman yhteystiedot sekä luokitus.
  4. Tallenna. Tapahtumasi tulee näkyviin kalenteriin heti kun ylläpito on ehtinyt sen hyväksyä.

Teemareput

Pikaopas: Teemareput

  1. Selaile teemareppuja. Voit myös järjestää teemareput aikajärjestykseen.
  2. Hae teemareppuja hakusanalla tai kohderyhmällä.
  3. Voit myös rajata hakua käyttötarkoituksen, oppiaineisiin soveltuvuuden tai julkaisijatahon mukaan.
  4. Kirjautumalla sisään pääset kokoamaan omia teemareppuja.

Pikaopas: Teemarepun kokoaminen

  1. Kirjaudu sisään MAPPA.fi -palveluun.
  2. Valitse yläpalkista ”Omat teemareput” ja sen jälkeen vasemmasta sivupalkista ”Uusi teemareppu”
  3. Täytä huolellisesti repun perustiedot.
  4. Kerää teemarepun sisältö joko 1.) hakemalla kaikista materiaaleista pikahaulla 2.) valitsemalla omista suosikeista tai omista materiaaleista ja/tai 3.) valitsemalla kaikista materiaaleista käyttäen rajaustoimintoja.
  5. Järjestä materiaalit haluamaasi järjestykseen.
  6. Luokittele teemarepun sisältö.
  7. Anna teemarepun lisätiedot (huom.! Uutena lisätietona myös viittaukset opetussuunnitelmiin) ja lopuksi tallenna. Teemareppusi julkaistaan heti kun ylläpito on ehtinyt sen hyväksyä.

Monialaisen oppimiskokonaisuuden rakentaminen MAPPAan MOK-työkalulla

Pikaopas: MOK-työkalu

  1. Valitse yläpalkista ”Omat MOKit” ja vasemmasta sivupalkista ”Uusi MOK”.
  2. Laadi MOK-runko, joka sisältää tietoja esimerkiksi kohderyhmästä, tavoitteista, yhteistyöstä, osallistamisesta ja reflektoinnista. Voit lisätä ja poistaa alaotsikoita MOK-rungosta.
  3. Liitä MOK-suunnitelmaasi ne teemareput, joissa on sisältöjä ja menetelmiä oppimiskokonaisuuden toteuttamiseen. Etsi reppuja joko hakemalla kaikista teemarepuista, omista teemarepuistasi tai omista suosikeistasi.
  4. Valitse ”Tallenna”. MOK julkaistaan heti kun ylläpito on ehtinyt käydä sen hyväksymässä.

Tulossa.

Usein kysytyt kysymykset

Yleistä:

Haluamme olla luottamuksesi arvoisia ja kunnioitamme yksityisyyttäsi. Tutustu rauhassa tietosuojaselosteeseen, jossa kerromme tarkemmin henkilötietojen käsittelystä.

Kirjautuminen palveluun ei ole välttämätöntä. Käyttäjätunnuksen avulla voit merkitä itsellesi suosikkeja, koota omia teemareppuja tai lisätä omia sisältöjäsi kuten materiaaleja, palveluita ja tapahtumia. Mikäli unohdat salasanasi, voit luoda uuden kirjautumissivun linkillä.

MAPPA.fi -materiaalipankki kehitettiin vuosina 2013—2016 Keski-Suomen ELY-keskuksen myöntämän ympäristökasvatuksen hankeavustuksen turvin. Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry hallinnoi ja kehittää portaalia nyt osana Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää nuorisoalan järjestöavustusta.

Materiaalit:

MAPPAn materiaalit ovat pääsääntöisesti ilmaisia ja tarkoitettu käytettäväksi opetus-, kasvatus- ja nuorisotyössä. Materiaalien julkaiseminen tai kaupallinen käyttö ilman tekijän lupaa on kielletty (käyttöehdot).

MAPPAssa voi olla myös joitakin maksullisia materiaaleja ja jotkut materiaalit edellyttävät rekisteröitymistä kyseiseen palveluun tai materiaalien käyttöä on muutoin rajattu tietylle käyttäjäryhmälle. Maksullisuudesta tai rajoitetusta käytöstä on maininita kyseisen sisällön kuvailutiedoissa.

MAPPAssa olevat materiaalit ovat yli 200 eri tahon tuottamia. Tuottajatahot ovat ympäristökasvatusta, ulkona oppimista tai kestävyyskasvatusta edistäviä järjestöjä, yrityksiä, julkisen hallinnon organisaatioita sekä yksittäisiä opettajia ja kasvattajia ja muita asiasta kiinnostuneita.

Materiaalien laadun varmistamiseksi vain MAPPAan rekisteröityneet henkilöt voivat lisätä materiaaleja. Jokainen materiaalin tuottaja vastaa itse aineistonsa oikeellisuudesta, eikä MAPPA:n ylläpitäjä tarkasta aineistoja.

Jos havaitset MAPPAssa epäasiallista aineistoa, vanhentunutta tietoa tai toimimattoman linkin, ilmoitathan siitä ylläpidolle -painikkeella. Materiaalin hakijan kannattaa varmistaa hakemansa materiaalin alkuperä ja luotettavuus sekä arvioida sen sopivuutta haluttuun käyttötarkoitukseen.

Tutustu myös MAPPAn käyttöehtoihin.

Ilman muuta voit! Mappa.fi -hakupalvelu on tarkoitettu kaikille materiaaleille, jotka tukevat ympäristö- tai kestävyyskasvatusta tai ulkona oppimista. Materiaalien laajuus voi vaihdella aina pienestä toiminnallisesta vinkistä laajoihin oppaisiin.

Laaja, eri aiheita käsittelevä materiaali kannattaa lisätä MAPPAan useammassa pienemmässä osassa aiheiden mukaan. Tällöin se palvelee paremmin käyttäjiä, kun käyttäjä löytää materiaalista heti oikean kohdan MAPPA-hakunsa perusteella.

MAPPAn avulla materiaaleja tuottavien tahojen aineistot saavat lisää näkyvyyttä ja niiden hyödyntämisaste paranee. MAPPAn käyttäjä löytää materiaalisi, vaikka ei muistaisi materiaalin tekijää tai verkkosivua. MAPPAn käyttäjä löytää yhdellä haulla useamman tahon materiaalit. Pystyt luokittelemaan materiaalisi, jolloin käyttäjän on helpompi löytää se juuri oikeaan käyttötarkoitukseen.

Mainokset ja some:

Parhaiten se käy, kun otat MAPPAn etusivun aktiiviseen seurantaan. Etusivulta löydät aina uusimmat sisällöt.

Seuraa MAPPAa myös sosiaalisen median kanavissa:

Facebook: @materiaalipankki

Instagram: @haeMAPPAsta

LinkedIn: Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto

Tämän voit tehdä itse, maksutta:

  • Varmista, että sisältö  löytyy oikeaan käyttötarkoitukseen: Valitse osuvia asiasanoja (myös hakukoneita varten!) ja luokittele materiaali osaamisperustaisesti (OPS & GreenComp)
  • Tee materiaalista kiinnostava ajankohtainen: Muotoile naseva otsikko ja tarttuva kuvaus sekä lataa kiva kuva! Päivitä oman organisaatiosi tiedot ajantasalle.
  • Tee useampi sisältö: Lisää myös palvelusi MAPPA-kartalle ja tapahtumasi MAPPA-kalenteriin. Kokoa materiaaleistasi teemareppu, voit lisätä myös muiden tekemiä MAPPAssa olevia materiaaleja reppuun.
  • Linkitä ja jaa tietoa: Linkkaa MAPPA-materiaalilinkki somekanaviisi ja uutiskirjeisiin. Upota sisältösi omille verkkosivuille MAPPA-hakutulossivun upotuskoodin avulla.

Vielä muutama idea:

  • Osta MAPPA-mainosbanneri. (Vinkki: voit budjetoida tähän rahaa jo hankkeen suunnitteluvaiheessa) tai ehdota ylläpidolle jotakin muuta kaupallista yhteistyötä.
  • Tee yhteistyötä, verkostoidu, kehu kaverinkin sisältöjä
  • Älä keksi pyörää uudelleen vaan ”parasta” (= viittaa olemassa olevaan ja kehitä edelleen).

Lue lisää mainostamisesta tai ota yhteyttä ylläpitoon:  luontokoulut@luontokoulut.fi.

Teemareput:

Teemareput mahdollistavat hyväksi havaittujen materiaalien kokoamisen aiheittain helposti löydettäviksi ja muille jaettaviksi kokonaisuuksiksi. Itse kokoamiisi teemareppuihin voit kerätä omat suosikkimateriaalisi jostakin teemasta ja myös lisätä omia materiaalejasi ensin MAPPA:an ja sitä kautta teemareppuun. Näin useammat kasvattajat löytävät myös sinun materiaalisi.

Kyllä! Julkaistut teemareput saavat pysyvän url-osoitteen, jonka voit jakaa esimerkiksi sosiaalisen median palveluissa.

Kyllä! Lisää oma materiaalisi ensin MAPPA:an ja liitä se sen jälkeen teemareppuusi. Omien materiaalien tuominen MAPPA:an kannattaa, jotta muutkin kasvattajat voivat käyttää tehtyjä materiaaleja.

MOK-työkalu:

Kyllä! Myös dokumentoinnit toteutuneista projekteista ovat tervetulleita MAPPA:an, sillä ne toimivat materiaaleina uusien projektien suunnittelulle ja muut voivat käyttää niitä hyödykseen. Muistathan pyytää kaikkien materiaalin tuottamiseen osallistuneiden luvat dokumentointien julkaisuun.

MOK-työkalun käyttöä varten pitää ensin rekisteröityä MAPPA:an. Mikäli MOK on julkaistu julkaisijatahon nimellä (esim. koulu tai järjestö), voi sen muokkaamista ja päivittämistä tehdä kaikki, joilla on julkaisijatahon ylläpito-oikeus.

 

Kyllä ja ei. MOK-työkalun ja teemareppujen kokoamista varten täytyy rekisteröityä, mutta monialaisten oppimiskokonaisuuksien ja teemareppujen tekijän tietojen julkaiseminen on vapaaehtoista.

MOK- työkalu toimii nimenomaan työkaluna ja alustana kokonaisuuden rakentamisessa. Siksi MOK julkaistaan MAPPAssa heti, eikä sen ole tarkoituskaan olla heti valmis. Toki voit halutessasi mainita esimerkiksi kokonaisuuden kuvauksessa, että se on vielä keskeneräinen.