Suppilovahvero

(sv: trattkantarell)

Craterellus tubaeformis

Yleiskuvaus

Suppilovahvero on pienehkö, helposti tunnettava sieni. Sillä on ruskehtava, suppilomainen lakki ja pitkä kellertävä jalka.

Levinneisyys Suomessa

Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, harvinainen Pohjois-Suomessa (LC). Löydetty Inarin Lapista saakka.

Itiöemä

LAKKI on suppilomainen tai torvimainen, ohutmaltoinen. Aaltoisen lakin reunat ovat alaskääntyneet ja poimuiset. Lakin väritys voi vaihdella tummanruskeasta kellertävän harmaanruskeaan. Lakin pinta on hienonukkainen, keskeltä jopa pienisuomuinen. Lakin keskus on syvällä kuopalla, jopa niin että vanhat itiöemät ovat lävitse onttoja. ALAPINTA on matalien helttamaisten poimujen (itiölava) peittämä. Harvassa olevat poimut ovat johteisia ja haaroittuvia. Väritykseltään poimut ovat kellanharmaat ja väriero jalkaan on jyrkkärajainen. JALKA on hoikka ja pitkä sekä useasti litteä. Likaisenkeltainen jalka on sitkeä ja sisältä ontto. MALTO on vaaleaa, ohutta, kiinteää ja jopa sitkeää. HAJU on miellyttävä. MAKU on mieto.

Itiöt

Itiöt ovat 10–13 x 7–9 um, leveän soikeita tai lähes pyöreitä, sileitä ja värittömiä, inamyloideja.

Elinympäristö

Kasvaa suurina ryhminä sammaleisissa havumetsissä, erityisesti mustikkatyypin kuusikoissa elokuusta aina marraskuun pakkasiin asti. Pääosa itiöemistä aloittaa kasvun vasta säiden viilentyessä ja satokausi voi jatkua ensipakkastenkin jälkeen aina lumen tuloon saakka.

Ekologinen ja taloudellinen merkitys

Havupuiden mykorritsasieni.

Lisätiedot

Kauppasienilaji. Suppilovahvero on eteläsuomalaisen kaupunkilaissienestäjän rouskun vastine, sieni jota kerätään innoissaan ämpäri kaupalla. Suppilovahveron suosioon onkin monta hyvää syytä. Helpon tunnistettavuuden vuoksi sieniharrastus on hyvä keltavahveron ohella aloittaa tästä lajista. Lisäksi sienellä on hyvin aromikas maku. Se on myös hyvin satoisa, toukaton ja tuoreenakin hyvin säilytystä kestävä. Vaikka sieni on helppo tunnistaa värikkyytensä vuoksi, ei itiöemiä ole aina maastosta helppo erottaa. Siksi hyvän paikan löytyessä kannattaa paikalla vierailla vastaisuudessakin, koska sieni tuottaa samalla paikalla satoa vuodesta toiseen. Sieni ei tarvitse esikäsittelyä ja se sopii sellaisenaan monenlaisiin sieniruokiin. Sienen paras säilöntätapa on kuivaus, koska sieni ohutmaltoisena kuivuu helposti. Sienestä tunnetaan myös täysin keltainen värimuoto, joka on ruokasienenä yhtä hyvä. — Muita samankaltaisia lajeja: KOSTEIKKOVAHVERO (C. lutescens) on suuresti suppilovahveroa muistuttava laji, mutta sen alapinta on sileämpi ja yleensä voimakkaan oranssinkeltainen, jolloin jyrkkää värieroa jalkaan ei muodostu. Myös kalkkipaikoilla harvinaisena kasvava NUHRUVAHVERO (C. melanoxeros) muistuttaa suppilovahveroa, mutta sienen malto on mustuvaa. Kummatkin lajit ovat kuitenkin yhtä hyviä ruokasieniä. Lisäksi RUSTONUPIKKA (Leotia lubrica) on sekoitettavissa nuoreen suppilovahveroon. Koko sieni on kuitenkin rustomaisen sitkeä ja lakki on ennemmin nuppimainen kuin torvimainen. Kumimaisen koostumuksen vuoksi sieni ei ole ruuaksi soveltuva, mutta ei kuitenkaan myrkyllinen.

Uhanalaisuus Suomessa

UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)

IUCN:n uhanalaisuusluokitukset

CR Äärimmäisen uhanalainen

EN Erittäin uhanalainen

VU Vaarantunut

NT Silmälläpidettävä

LC Elinvoimainen

2019 LC - elinvoimaiset

2010 LC - elinvoimaiset

2000 LC - elinvoimaiset

Säädökset

Ei säädöksiä.