Valkohäntäkauris

Valkohäntäkauris (valkohäntäpeura)  on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva, keskikokoinen hirvieläin, joka on tuotu 1930-luvulla Suomeen riistaeläimeksi. Valkohäntäkauris viihtyy erityisesti viljelysten läheisyydessä olevissa rehevissä metsissä ja peltojen laitamilla. Kesällä valkohäntäkauriit syövät ruohoja, heiniä, varpuja sekä puiden ja pensaiden lehtiä. Keväisin ja syksyisin niille maistuvat myös viljojen oraat ja talvisin varpujen lisäksi myös puiden oksat. Lisäksi talviruokinnalla on vaikutusta niiden selviytymiseen talvesta.

Valkohäntäkaurista kutsutaan myös valkohäntäpeuraksi ja tämä lajinimi on käytössä metsästyslainsäädännössä.

Valkohäntäkauris sijoittuu selvästi omaan kokoluokkaansa hirven (Alces alces) ja pienempien hirvieläinten (täpläkauriin eli kuusipeuran (Dama dama) ja metsäkauriin (Capreolus capreolus) väliin: säkäkorkeus 90–115 cm, ruumiin pituus 150–180 cm. Pukki on voimakasrakenteinen ja hartiakas (paino yleensä 90-150 kg), mutta silti ketterä. Pienempikokoinen naaras (paino 60-90 kg) on urosta sirompi ja liikkeissään kevyempi. Valkohäntäkauriin sorkan pituus on 7–12 cm (metsäkauriilla usein selvästi alle 6 cm) (täällä lisäohjeita jälkien tunnistamiseen). Lajin hyvä tuntomerkki on pitkähkö alta valkea häntä, jonka eläin nostaa häirittynä varoitussignaaliksi.

Häntä on päältä tumma. Metsäkauriilla on valkoinen peräpeili, jota ei pidä erehtyä luulemaan valkohäntäkauriin hännäksi. Metsäkauriin häntä on vain pieni töpö. Myös sarvien muotoon kannattaa kiinnittää huomiota. Vanhalla valkohäntäkauriilla sarvet ovat leveät ja haaroittuvat, kun taas metsäkauriilla ne ovat pystyt ja haaroittuvat vain vähän. Valkohäntäkauriin voi sekoittaa myös täpläkauriiseen. Sen turkki on kesällä täplikäs, mutta talvella yksivärinen harmaanruskea. Sarvet ovat vanhalla uroksella leveät ja lapiomaiset. Sen häntä on musta päältä ja valkoinen alta kuten valkohäntäkauriilla. Häntä on kuitenkin kapeampi ja valkoinen mustareunainen peräpeili muodostaa ’hevosenkenkäkuvion’ hännän molemmin puolin.

Suomen valkohäntäkauriit on peräisin Pohjois-Amerikasta, mistä muutamia yksilöitä tuotiin Vesilahdelle Laukon kartanon maille perustettuun tarhaan 1930-luvulla. Luonnonvarainen kanta sai alkunsa vuonna 1938 tarhasta karanneista yksilöistä. Lajin nykyinen levinneisyysalue (pääasiassa Kalajoki-Kitee akselin lounaispuoli) painottuu lounaiseen Suomeen kannan harventuessa itään ja pohjoiseen mentäessä. Tiheimmät kannat ovat Uudellamaalla, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Hämeessä.

Valkohäntäkauriin kannat ovat olleet kasvussa 1990-luvulta lähtien. Viimeisimpien arvioiden mukaan kasvu on nyt pysähtynyt ja Suomessa oli talvella 2021–2022 noin 109 000 valkohäntäpeuraa (95 % luottamusväli 99 000–119 000).

Ahokas, H. 2021. Vieraslajikauriit, voimakas kasvillisuuden valintatekijä. Lutukka 1/2021: 42–46. 

Aikio, S. & Pusenius, J. 2022. Valkohäntäpeurakanta talvella 2021–2022: Arvio Suomen valkohäntäpeurakannan koosta ja rakenteesta sekä kuvaus kanta-arvion laskentamenetelmistä. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 26/2022. 

Gallina, S. & Lopez Arevalo, H. 2016. Odocoileus virginianus. The IUCN Red List of Threatened Species 2016: e.T42394A22162580. 

Kunttu, P., Mussaari, M. & Ryttäri, T. 2021. Kauriiden vaikutus luonnonkasveihin. Mitä tiedetään? Lutukka 2/2021:92–112.

Luke.fi: Valkohäntäpeurakannan seuranta

Riistahavainnot: Ajankohtaista sorkkaeläimistä

Riista.fi: Hirvieläinten tunnistustaulu