Takaisin hakuun

SADUT JA TARINAT

Teemarepun julkaisija
Lyhyt kuvaus
Erilaisia satuja ja tarinoita metsään. Myös opetuksellisia satuja.

Teemarepun materiaalit

Vanha satu ympäristöherkkyysharjoituksena: Peukalo-Liisa

Satuseikkailu 3-7-vuotiaille. Tutun sadun kautta tutustutaan eläin- ja hyönteismaailmaan sekä tehdään aisti- ja ympäristöherkkyystehtäviä. Tehtäviä on otettu mm. Maakasvatus-aineistosta. Lopuksi askarrellaan joko luontotaidetta tai oma sorminukke. Päivän tarinaa voi jatkaa lasten kanssa saduttamalla.

Avaa materiaali

Seitsemän hiiliveljestä (satukirja)

Huikea tarina seitsemästä hiiliveljeksestä, jotka lähtevät taivaalta seikkailuihin ja mitä sitten tapahtuu. Kirjassa kerrotaan myös perheestä, jonka veljekset kohtaavat seikkailuissaan. Perhe tapaa hiiliveljekset milloin pahvilaatikossa, milloin koulun puutöissä, milloin metsäretkellä.

Tarina kertoo hiilen kierrosta luonnossa, yhteyttämisestä ja hiilidioksidista, mutt akaikki tällaiset termit on tarkoituksella unohdettu. Niistä on tarkempi kuvaus kirjan lopun luvussa ”Aikuiselle lukijalle”. Tarina sopii hieman alle kouluikäisistä muutaman vuoden koulua jo käyneille sekä aikuisille.

Kirjan 1 kpl /päiväkoti tai luokanopettaja voi noutaa maksutta Suomen Metsäyhdistyksen toimistolta taikka opettajatapahtumista, joissa olemme mukana. Sähköisellä lomakkeella tilattuna ja postitettuna kirjan hinta on 10 euroa

Avaa materiaali

Olli Oravainen ja Mari Muurahainen

Upeasti kuvitetussa sadussa Olli Oravainen tapaa Mari Muurahaisen. Tarina koostuu neljästä osasta, joissa tutustutaan mm. hyönteisiin, muurahaisten yhteiskuntaan ja pesään sekä elinkaareen. Satu on luettavissa internetissä ja lisäksi koko aineisto sekä siihen liittyvä värityskirja ovat saatavilla tulostettavina pdf- ja word -versiona.

Avaa materiaali

Veeti-kuutin vuosi -satuvihkonen lapsille (2023)

Veeti kuutin vuosi -vihkonen on lapsille suunnattu pieni tarina saimaannorpan elämästä vuoden aikana. Se on ladattavissa Luonnonsuojeluliiton verkkosivuilta pdf-tiedostona. Vihko on saatavilla eri kieliversioina (FIN, RUS, ENG) ja myös painettuna versiona.

Avaa materiaali

Keväinen luontopolku päiväkodille metsänolentojen jäljissä

Luontoyrittäjän suunnittelema noin kaksi tuntia kestävä metsäretki toteutettavaksi päiväkoti-ikäisille. Tavoitteet: kannustaa lasta käyttämään oma-aloitteisesti eri aisteja luonnon havainnoinnissa, tutustua ja oppia jokamiehen oikeudet sekä tukea yhteisöllisyyttä lasten ja vanhempien kanssa.

Avaa materiaali

Tapahtuipa Mäntylässä

”Tapahtuipa Mäntylässä” sisältää neljä satua, joiden aiheet ovat kullekin vuodenajalle ominaisia. Satukirjan retkillä keskitytään mäntyjen seuraamiseen, mutta kaikki muukin mitä metsässä tapahtuu ja kasvaa on mielenkiintoista tarkasteltavaa. Satu voidaan lukea lapsille esim. ennen retkeä. Aineisto on luettavissa internetissä. Lisäksi satu ja siihen liittyvä värityskirja ovat saatavana tulostettavina versioina. Vaari Oravaisen sivuilta löytyy laulu-, leikki- ja askarteluvinkkejä sekä oheislukemistoa.

Avaa materiaali
picture_as_pdf

Olipa kerran planeetta Maa, toiminnallinen satu

Kohderyhmä: 1-2 luokan oppilaat

Tarvikkeet:
• maapallo, esimerkiksi karttapallo
• aurinko, esimerkiksi keltainen suuri ilmapallo tai pahvikyltti

Roolit:
Rooleissa on 16 henkilöä, joille jokaiselle tehdään roolikyltit kartongista ja niissä narut, jotta ne voi ripustaa kaulaan. Roolit ovat: Maa, Aurinko, ihmiset, eläinlajit, ilmakehä, vesi, Aasia, Etelä-Amerikka, Pohjois-Amerikka, Afrikka, Etelämanner, Eurooppa, Australia, pingviini, kenguru ja kertoja. Alinna roolien nimet tulostettavaksi.

Kertoja lukee sadun ensin yhteen kertaan ja samalla aikuinen ohjaa roolien suorittamisessa. Sen jälkeen satu luetaan uudelleen ilman ohjausta.

Avaa materiaali

Lintupiirustustaulukko

Lintupiirustustaulukolla opitaan hauskalla tavalla lintujen ominaisuuksista. Tehtävä sopii erityisen hyvin pohjustamaan lintujen monimuotoisuutta ja anatomiaa koskevia oppitunteja. Käyttöohjeet toisessa tiedostossa. Samaa ideaa voi hyödyntää omien satunnaispiirustustaulukoiden tekemiseen!

Avaa materiaali
picture_as_pdf

Saimaan kuutti ja lumiukko

Saimaan kuutti ja lumiukko on WWF:n ympäristökasvatusmateriaali erityisesti esikoulujen käyttöön. Markus Majaluoman kirjoittama ja kuvittama hauska satu sopii johdannoksi norppa-aiheeseen.

Materiaaliin kuuluu lisäksi erillinen opettajan opas.

Avaa materiaali
picture_as_pdf

Tarinoita muuttuvalta planeetalta

WWF:n kokoama joukko kertomuksia ympäristöstä, kestävästä kehityksestä, uhanalaisista lajeista, ihmisistä eri maissa ja heidän mahdollisuuksistaan toimia paremman maailman puolesta. Se sopii niin koulujen aamunavausmateriaaliksi kuin lasten ja nuorten arvokeskustelujen pohjaksi kouluissa ja järjestöissä.
Tarinoihin liittyy keskustelemiseen innostavia toiminnallisia harjoituksia ohjeineen.

Avaa materiaali
picture_as_pdf

Vihreää draamaa lelumaassa

Draamaopas sisältää kaksi tarinaa, joiden avulla voi käsitellä leluihin ja niiden tarpeeseen liittyviä kulutuskriittisiä kysymyksiä päiväkodissa yhdessä lasten kanssa. Draamakerrat muodostuvat kahdesta noin tunnin mittaisesta kokonaisuudesta, jotka sisältävät aiheisiin liittyviä leikkejä. Kirjanen sopii käytettäväksi myös muiden lapsiryhmien kanssa.

Avaa materiaali