Kyy

(sv: huggorm, en: Adder)

Vipera berus

Tunnistaminen

Kyy on aikuisena noin 50–65 cm pituinen, sahalaitakuvioinen käärme. Yleensä sen selkäpuolen pohjaväri on harmaa (yleensä koiras) tai punaruskea (yleensä naaras). Kyy voi olla myös kokonaan musta, jolloin sen tunnistaminen voi olla hankalampaa.  

Kyyn erottaa rantakäärmeestä päätä tarkastelemalla. Kyyllä ei ole rantakäärmeelle tyypillisiä keltaisia korvaläiskiä, mutta keltaiset täplät voivat puuttua rantakäärmeeltäkin. Kyyn pää on myös muodoltaan litteämpi ja kolmiomainen verrattuna rantakäärmeen pyöreään päähän. Lisäksi kyyn päälaen suomut ovat pienet ja rantakäärmeen isommat. Kyyllä silmän pupilli on muodoltaan pystyviiva, kun taas rantakäärmeellä se on pyöreä. 

Elintavat

Ravinto 

Käyttää ravintonaan pääosin jyrsijöitä, mutta sille kelpaa myös muut matelijat ja sammakkoeläimet sekä linnun munat ja poikaset. Kyyt tykkäävät paistatella auringossa etenkin keväisin ja syksyisin. Syksyllä ne palaavat talvehtimiskoloihinsa horrostamaan. Naaraat lisääntyvät vain joka toinen vuosi.  

Havaintoaika 

Havaittavissa huhtikuusta elokuuhun.  

Elinympäristö

Kyy suosii aurinkoisia paikkoja, joissa on myös paljon piilopaikkoja. Näitä ovat esimerkiksi metsän-, pellon- ja soidenreunat, kalliot ja niityt. Kyy esiintyy yleisenä lähes koko Suomessa, se on harvinainen pohjoisimmassa Lapissa.

Lisätiedot

Tiesitkö tämän? 

Kyy on Suomen ainoa myrkyllinen käärme, mutta se puree myrkyllisesti vasta viimeisenä puolustautumiskeinonaan. Uhkaavissa tilanteissa kyy pyrkii ensisijaisesti pakoon.  

Viitteet

Laji.fi lajikuvaukset 

Uhanalaisuus Suomessa

UHANALAISUUSLUOKITUS (Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokitus)

IUCN:n uhanalaisuusluokitukset

CR Äärimmäisen uhanalainen

EN Erittäin uhanalainen

VU Vaarantunut

NT Silmälläpidettävä

LC Elinvoimainen

2019 LC - elinvoimaiset

2010 LC - elinvoimaiset

2000 LC - elinvoimaiset

Säädökset

Ei säädöksiä.