Tunturihaukan silmin - valokuvanäyttely
Miltä Lappi tulee näyttämään, kun se lämpenee seuraavan 50 vuoden aikana 4–5 astetta esiteolliseen aikaan verrattuna? Suomen ympäristökeskuksen järjestämä Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa haukan näkökulmasta, miten ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoisen alueen luontoon, elinkeinoihin ja paikallisten ihmisten elämään. Näyttely soveltuu erinomaisesti opetusmateriaaliksi.
Haukan matka vie katsojan pohjoiseen
Pohjoisessa ilmastonmuutos näkyy jo nyt sekä luonnossa että ihmisten arjessa. Talvet ovat leudontuneet ja erittäin kireitä paukkupakkasia koetaan harvemmin. Ympäristön muutos on jo niin nopeaa, että yhden ihmissukupolven aikana avotunturi metsittyy nuoreksi metsäksi, kirkasvetinen järvi samentuu ruskeaksi ja lohikalojen sijasta pyydykseen uivat särkikalat, ahven ja hauki.
Tunturihaukan silmin – Pohjoinen alue ilmastonmuutoksen kynsissä –näyttely tarjoaa uutta tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista alueelle ja tekee ilmastonmuutoksen konkreettiset vaikutukset luontoon ja elinkeinoihin näkyviksi. Näyttelyssä yhdistyvät vaikuttava valokuvataide ja tieteellinen tietopohja.
Virtuaalisen näyttelyn lisäksi näyttely kiertää lisäksi eri paikkakunnilla vuosina 2024-25. Katso näyttelypaikkakunnat MAPPA-kalenterista sekä SYKEn sivuilta.



