Takaisin hakuun

PUUT

Teemarepun julkaisija
Lyhyt kuvaus
Suomen puut

Teemarepun materiaalit

Paju

Keväällä pajupensaikosta kuuluu surinaa. Sitruunaperhoset, kimalaiset ja monet muut hyönteiset ovat jo lähteneet liikkeelle, mutta syötävää on vielä niukasti saatavilla. Valkeat pajunkissat ovat kuitenkin avautuneet tuuheiksi, kellertäviksi kukinnoiksi ja houkuttelevat hyönteisiä.

Avaa materiaali
Julkaisumuoto: video, www-sivusto
Ympäristö ja luonto metsät

Tervaleppä ja harmaaleppä

Lepät saapuivat Suomeen luultavasti ensimmäisten lehtipuiden mukana noin 7000 vuotta sitten. Suomessa esiintyy kaksi leppälajia: tervaleppä ja harmaaleppä.

Avaa materiaali
Julkaisumuoto: video, www-sivusto
Ympäristö ja luonto metsät

Koivu

Valkorunkoinen koivu on Suomen yleisin lehtipuu. Se on sopeutunut Suomen ilmastoon hyvin ja siksi se onkin levittäytynyt koko maahan. Perustuu ohjelmiin: Luonto lähellä (Procam Oy), Metsäradio ja Taustapeili.

Avaa materiaali

Betulasta Pinukseen – Puut ja puiden kasvu -tehtäväkortit

A5-kokoiset tehtäväkortit esittelevät hyvin selkeiden kuvien ja tekstin avulla Suomen yleisimpiä puulajeja: tunnistusvinkit ja muuta biologista tietoa, puulajin käyttökohteita sekä eri puulajeihin liittyvää kulttuuriperinnettä, uskomuksia ja sananlaskuja. Mukana vinkkikortti kasvupaikkojen tunnistamiseen, puun rakennetta, paksuus- ja pituuskasvua esittelevät kortit sekä aiheisiin liittyviä tehtäviä ja leikkejä. Korteista löytyvät seuraavat lajit: mänty, kuusi, kataja, rauduskoivu, hieskoivu, tervaleppä, harmaaleppä, haapa, pihlaja, raita, vaahtera ja tammi.

Kortit voi tulostaa maksutta käyttöön

Avaa materiaali

Puulajit-vihko

Vihkonen kuvaa Suomen yleisimmät puulajit hyvin selkeiden kuvien sekä tekstin avulla. Se sisältää myös lajien maailmanlaajuisen levinneisyyskartan sekä tietoja lajien perinteisestä ja nykyisestä käytöstä. Soveltuu hyvin esim. ammattioppilaitosten metsä- ja puuopetukseen. Vihkoa täydentämään saatavilla on myös erillinen tilattava puulajinäytelaatikko. Puulajit-vihkosesta on saatavilla maksuton pdf-versio sekä maksullinen painotuote. Hinta 6 euroa + postituskulut. Yksi kappale/ opettaja maksutta.

Avaa materiaali

Salapoliisitehtävä: koivu ja mänty

Materiaalin tavoitteena on oppia tunnistamaan yleisten puulajien osia ulkona luonnossa. Miltä koivun lehdet tai männyn neulaset näyttävät ja miten niiden ulkonäkö vaihtelee vuodenaikojen mukaan? Miten kaarna ja tuohi eroavat toisistaan? Millainen on männyn käpy?

Avaa materiaali

Tuomi

Touko-kesäkuussa lehdossa kulkijan ympäröi huumaava tuoksu: tuomi kukkii. Myös tuomen runko kuorineen tuoksuu voimakkaasti, joka johtuu puun sisältämästä myrkyllisestä amygdaliinista.

Avaa materiaali
Julkaisumuoto: video, www-sivusto
Ympäristö ja luonto metsät